5. tammikuuta 2014

Lihakapina!

Vuodenvaihteen jälkeen ruokapöydässämme ei ole tarjoiltu lainkaan lihapatoja, mikä on meille paatuneille lihanpurijoille aika yllättävää. Lihattomuus ei ole ollut mitenkään ennalta sovittu juttu, asiat vain kehkeytyivät tähän suuntaan. Liekö joulupöydästä tietoisesti ulkoistettu kinkku ja sattumusten kautta hylätty kalkkuna vaikuttaneet mieliimme alitajuisesti niin, että suivaannuimme koko sorkallisten ja siivekkäiden sukukuntiin.

Tähän samaan hengenvetoon on muuten todettava, että pastat tekevät poikkeuksen lihanhimoisuutemme keskellä: niihin emme kaipaa lihaa (pekonihan ei siis ole lihaa vaan mauste)!

Kalaruokia teemme luvattoman harvoin. Syy ei ole siinä, ettemmekö pitäisi kalasta, vaan kenties vain mielikuvituksen puutteesta. Ehkäpä juuri tämän vuoksi nyt on korkea aika haastaa itsemme ja löytää jotakin uutta fisurintamalla perinteisten paistettujen tai uunissa haudutettujen kalaruokien rinnalle.   

Kalapihvit ja sardellikastike

  • 400 g jauhoisia perunoita
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • yhden sitruunan raastettu kuori
  • pari rkl sitruunamehua
  • muutama paksu sitruunaviipale
  • 600 g lohta muutamaan palaan leikattuna
  • persiljaa silputtuna
  • ruohosipulia silputtuna
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa kevyesti vatkattuna
  • 50 g japanilaista panko-korppujauhoa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja mustapippuria

Sardellikastike

  • 2 rkl kapriksia
  • 2 salottisipulia
  • persiljaa silputtuna
  • 4 marinoitua sardellia silputtuna
  • 4 rkl oliiviöljyä

Keitä kuoritut ja lohkotut perunat suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Valuta vesi pois ja survo perunanuijalla kattilassa. Lisää oliiviöljy sekä sitruunankuori ja -mehu. Mausta suolalla ja pippurilla, sekoita ja jäähdytä.

Keitä lohipalat sitruunaviipaleiden kanssa suolalla maustetussa vedessä. Anna kiehua viitisen minuuttia, kunnes lohi on melkein kypsää. Siirrä kalat lautaselle ja anna hiukan jäähtyä. Hienonna haarukalla, ja poista samalla ruodot ja nahka.

Sekoita kala, silputut yrtit ja perunasose sormin yhteen. Mausta suolalla ja pippurilla. Jaa massa neljään osaan ja muotoile pihveiksi. Mausta vehnäjauhot suolalla ja pippurilla. Kääntele pihvit ensin vehnäjauhoissa, kasta ne sitten vatkattuun munaan ja leivitä lopuksi panko-korppujauhoissa. Laita jääkaappiin maustumaan.

Lämmitä uuni 180-asteiseksi. Mikäli omistat uuninkestävän paistinpannun, voit valmistaa pihvit kokonaan siinä. Ruskista ensin pihvejä pannulla 2-3 minuuttia, käännä ja paista toiseltakin puolelta kauniin ruskeaksi. Siirrä paistinpannu uuniin ja jatka kypsentämistä vielä viitisen minuuttia.

Laita kastikkeen kaikki ainekset pannulle ja sekoittele hiljalleen nelisen minuuttia. Laita kastiketta lautaselle ja nosta pihvi sen päälle.

Ohje on mukailtu  kirjasta "Kevyesti Gordon Ramsayn tapaan"

2 kommenttia:

  1. Kalapihvit on suurta herkkua ja tuo sardellikastike kuulostaa ihanalta. Pitää pistää kokeiluun.

    VastaaPoista
  2. Sardellit tuovat kivaa ärhäkkyyttä muuten mietoon ruokaan. Ja itselleni uusi tuttavuus eli panko-korppujauhot tekevät mukavan tekstuurin verrattuna tavallisiin korppujauhoihin.

    VastaaPoista