9. tammikuuta 2014

Lohi-coleslaw Burrito



Tästäpä tuli yllättävän hauska eväs. Tehtiin lihattoman alkuvuoden jatkeeksi rentoja lohi- ja coleslaw-täytteisiä burritoja.  Aineet ja yhdistelmät tuli heitettyä hatusta (tai piposta), mutta toimi sairaan hyvin. Lopputulos oli rapsakan raikas ja monipuolisen maukas.

Lohi-coleslaw Burrito

4 tortillaa

Lohi

  • 300 g kirjolohisuikaleita
  • 3 tl savupaprikajauhetta
  • 2 tl sipulijauhetta
  • ½ tl suolaa

Coleslaw

  • neljäsosa savoijinkaalista
  • 3 porkkanaa
  • 2 dl majoneesia
  • 1 dl kreikkalaista jogurttia
  • 1 rkl piparjuuritahnaa
  • loraus sitruunamehua
  • hitunen valkopippuria

Muut täytteet

  • salsakastiketta
  • jäävuorisalaattia revittynä
  • suikaloitua punaista paprikaa
  • avocado viipaloituna
  • punasipulia ohuina suikaleina
  • cheddar-raastetta

Tee ensin coleslaw. Suikaloi kaali ohueksi ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Sekoita muut kastikkeen ainekset ja yhdistä kaalin ja porkkanan kanssa. Laita maustumaan jääkaappiin.

Sekoita lohen mausteet lautasella ja pyörittele siinä lohisuikaleet. Paista pannulla muutamassa ruokalusikallisessa öljyä.

Levitä lämmitetyn tortillan pohjalle salsa. Kasaa Burrito haluamassasi järjestyksessä ja nauti miedon oluen tai kivennäisveden kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti