Piipahdimme viime viikonloppuna Savon sydämessä, Suomen parhaiden muikkukukkojen kaupungissa. Kuopion kasvattina en ole tietenkään voinut välttyä maistelemasta Kallaveden antimista tehtyä ehtaa kalakukkoa. Pöllönkin olen aikoinaan yrittänyt opettaa arvostamaan tätä herkkua, mutta aika huonolla menestyksellä; ehkä sen arvon tuntee vain aeto savolaenen. Tällä kertaa emme kukkoilleet Kuopion torilla, mutta Kallaveden äärelle sentään päädyimme, kun varasimme pöydän Kuopion ravintolamaailman arvokkaimmasta helmestä - Ravintola Mustasta Lampaasta.
Mustassa Lampaassa oli alkuillasta vietetty jazz-iltaa ja meille tarjottiinkin iltaan suunniteltua yllätysmenua. Mahtavaa, vältyimme siis valinnan vaikeuksilta sekä ruokakateudelta, jota toisen saama annos ainakin minussa usein herättää. Kun viinitkin oli mietitty jokaiseen ateriaan sopivaksi, emme voineet muuta kuin heittäytyä tarjoilijan ammattitaitoiseen huomaan. Kaiken huomion me toden totta saimmekin, sillä myöhäisen pöytävarauksemme vuoksi soitto oli jo loppunut ja jazz kansa suuntautunut yöelämään. Kiiruhdimme paikalle puoli kymmeneltä suoraan upeasta Vesa-Matti Loirin Runoilijan Tie -konsertista ollen paikan ainoat asiakkaat.
Tunnelma oli karismaattisen Veskun mielettömien Leino -tulkintojen jälkeen jo valmiiksi katossa. Tuntui siltä, että olisin jo nyt ikionnellinen, jos ilta päättyisi tähän. Suitsutus jatkui kuitenkin myös lautasillamme, kun kuljimme kohti keskiyötä kynttilän valossa tunnelmallisessa miljöössä.
Menu koostui kolmesta ruokalajista sekä kolmesta keittiön tervehdyksestä. Illallinen alkoi kuninkaallisesti Espanjan kruunupäidenkin suosiossa olevan aromikkaan Cavan seurassa.
Keittiön tervehdyksenä saimme sokerisuolattua ankanrintaa kuusenkerkällä ryyditettynä. Tämä annos jakoi mielipiteemme. Minusta koko muu menu oli aivan loistava, mutta tästä suupalasta en varsinaisesti innostunut, koska ankanrinnan rasvainen suutuntuma ei miellyttänyt minua.
Ensimmäinen varsinainen ruokalaji oli ihanan täyteläinen maa-artisokkakeitto, josta löytyi myös hitunen raakaa maa-artisokkaa sekä paahdettua mantelia. Ruskistettu voi antoi makua keittoon ja kaiken tämän sitoi yhteen ammatitaitoisesti ruokaan valittu italialainen Müller Thurkau viini. Tässä jos jossain saavutettiin täydellinen harmonia!
Toisena ruokalajina nautimme ylikypsää härän poskea, punajuurta kolmella tapaa sekä fermentoitua omenaa. Punajuurta löytyi annoksesta rapeana, geelinä ja suolakuoressa pehmeäksi paahdettuna. Viininä meille tarjoiltiin Toscanan alueelta tulevaa tyylikästä Marchese Antinori chiantia. Yksi suosikkirypäleistäni, kirsikkainen Sangiovese, on viinissä edustettuna 90 prosenttisesti, loput 10 prosenttia on Cabernet Sauvignonia. Jälleen nappivalinta ruoalle!
Seuraavana keittiön tervehdyksenä eteemme tuotiin Kolatun Juustolan briehyytelöä, sokeriliemessä marinoitua omenaa ja hunajasokeroituja pähkinöitä. Ah autuutta.
Kolmas yllärimenun varsinainen ruokalaji oli luonnollisesti jälkiruoka. Tässä kohtaa kuvaajakin uppoutui niin makujen vieteltäväksi, että unohti ottaa annoksesta kuvan. Tyhjä lautanen todistaa kuitenkin sen, että kaikki tuli syötyä. Jos olisin tohtinut, olisin nuollut lautasen putipuhtaaksi, ah autuutta potenssiin tuhat. Kerrottakoon nyt vielä, että lautasella oli siis palsternakka sorbettia, palternakka kakkua, suklaa moussea ja kristallisoitua suklaata. Jälkiruokaviininä nautimme Pantellerian Zibibbo rypäleestä valmistettua viiniä.
Lopuksi saimme vielä pienen keittiön tervehdyksen, pikkuruisen pan caken, jossa oli karpaloa ja kinuskia. Herkullinen suupala toki tämäkin, mutta ehkä tämä olisi voinut tulla ennen viimeistä jälkiruoka ilotulitusta. Se kun oli niin uskomaton makupläjäys, että mielellään olisi voinut jättää illan viimeiset muistikuvat sen varaan.
Mitä tästä kaikesta haluan sanoa? Älä anna ravintolan vaatimattoman ulkoisen habituksen hämätä sinua. Kun kerran astelet tämän kyltin alta sisään, haluat palata tänne uudestaan. Savolaisittain sanottuna: "Liian paljon hyvvee on ihanoo!"
Biisisuositus: Gin Wigmore - Black Sheep
