Vaikka kaikki ympärillämme teknistyy ja monimutkaistuu, elämän suuret nautinnot pysyvät yhä yksinkertaisina. Cavaradossin aaria Toscassa, tuhti salsiccia-pata ja pullo amaronea kyytipoikana muodostavat sellaisen kolmikon, ettei kyyneliä voi pidätellä kovapintaisinkaan mafioso.
Tälle nautintojen pyhälle kolminaisuudelle perustuu tämän blogin syntyajatus. Hatarin aasinsilloin on tarkoitus yhdistää kahden amatöörikeittäjän seikkailut haastavassa kulinaristisessa maailmassa jollain tasolla meitä koskettaviin musiikkipläjäyksiin. Kaiken sitovana liimana toimii rakkaus punaviinin huumaannuttavaan henkäykseen, joten ruokia usein seuraa myös maallikon epäortodoksinen suositus kokonaisuuteen sopivasta viinistä.
Vaikka musiikkimakumme on kaiken kaikkiaan varsin suvaitsevainen, eivät kaikki valitsemamme biisit ylitä kirkkaasti hyvän maun rimaa. Mausteeksi pitää aina välillä heittää kuitenkin ripaus bluesia, progea ja indietä, mutta rakkaan lenkkimakkara-sinappi-ruisleivän kanssa parhaiten taitaisi mennä joku 70-luvun suomi-iskelmän kulunut klassikko ja viinisuosituksena kylmä, suoraan lehmästä saatava puolikuiva valkoviini.
Jonkin verran palettiin vaikuttaa myös vielä kotona asuva, tätä kirjoittaessa kohta viisivuotias tyttäremme, jonka suuhun kaikki kokeilumme eivät ihan kyselemättä uppoa. Kenties jossain vaiheessa pidämme taas Lapset määrää-päivän, jolloin musiikki- ja viinisuositukset voivat hieman poiketa linjasta.
Suurin osa resepteistä on lainattuja ja varastettuja, vaikkakin yleensä hieman omilla mausteilla väännettyjä, mutta pyrimme ilmoittamaan lähteen aina kun muistamme.
Osa nostetuista biiseistä on ehkä liiankin kuluneita, mutta nostalgia on aina tärkeä osa subjektiivista näkemystä "hyvästä musiikista". Eli lopuksi kulunut hyvä biisi herkästä varhaisnuoruudesta ilman sopivaa ruoka- ja juomasuositusta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti