Suupaloja Lissabonista

Kalasta pitävälle Lissabon tarjoaa mitä maukkaimpia herkkuja. Meren antimista tehdyt padat ja paksut keitot, joissa on kalaa, äyriäisiä ja joskus lihaakin, ovat parhaita ruokaelämyksiä. Mieleeni jäivät erityisesti Arroz de Marisco ja Carne de porco à Alentejana. Ensin mainittu oli tuhti hieman risottoa irtonaisempi riisiruoka, jossa oli monenlaisia herkullisia äyriäisiä ja simpukoita, mausteena hieman chiliä ja korianteria. Jaoimme sellaisen Pöllön kanssa jossain Alfaman kujilla ja sen liemi oli taivaallisen makuista. Sellainen voi irrota vain tuoreista ja parhaista merenelävistä. Jälkimmäisestä postasimme oman versiomme, joka oli kieltämättä aika lähellä siellä syömäämme, vaikka raaka-aineet olivatkin kaupan pakastealtaasta eivätkä juuri kalatorilta haetut.    

Yksinkertainen puu-uunissa grillattu mustekala ja konstailemattomat turska-annokset olivat myös erinomaisia. Söin Portugalin kansalliskalaa, turskaa, ainakin kolmella eri tavalla. Jäljelle jäi siis enää 362 kokeilematonta reseptiä, koska reseptejä löytyy kuuleman mukaan yksi vuoden jokaiselle päivälle. Turska oli mainiota sellaisenaankin, paistettuna runsaan oliiviöljyn kera, mutta enemmän lämpesin kuitenkin turskasta tehdyille kroketeille, Bolinhos de Bacalhau, joista teimme myös oman versiomme. Tykkäsin myös annoksesta, jossa silputusta turskasta, paistetusta perunasta ja oliiveista oli tehty torni, joka oli kuorrutettu leivänmuruilla.

Grillattuja sardiineja, sardinhas assadas, piti totta kai myös maistaa. Niitä olikin tarjolla usein päivän annoksena lounasaikaan. Sardiinit tarjottiin perunoiden ja yksinkertaisen salaatin kera. Kotiin toimme tuliaiseksi lajitelman säilöttyjä sardiineja legendaarisesta Conserveira de Lisboasta.

Liha-annoksia ei tullut tilattua kovinkaan monta kertaa. Kerran purukumimaista naudanlihapihviä mussuttaessani ja Pöllön ihanaa kalapataa ihastellessa taisin sen päätöksen tehdä, että meren äärellä syödään sitten meren herkkuja. Ankkarisotto ja ihanan mausteinen kana (Frango à piri piri) pelastivat onneksi Lissabonin maineen liharuokien suhteen. Ja chouricoa (portugalilainen chorizo) söin myös muutamaan otteeseen, se oli kyllä erinomaista!

Portugalin varmaankin kuuluisinta keittoa eli caldo verdeä en päässyt maistamaan, mutta kylmä keitto Gazpacho Alentejano oli kyllä yksi suosikkini. Miten voimaannuttava vaikutus lautasellisella kasviskeittoa ja lasillisella vinho verdeä voikaan olla iltapäivän kuumuudessa, kun olet kävellyt tuntikausia ylös ja alas pitkin kapeita mukalakivikujia.   

Yleensä en ole jälkiruokien ja leivonnaisten kovin suuri ystävä. Mutta pienet vaniljatortut pastéis de nata tekivät kyllä minuun lähtemättömän vaikutuksen. Jonotin niitä muutaman muun kanssa leipomosta Belémistä, jossa niitä on leivottu yli sadan vuoden ajan alkuperäisen reseptin mukaan. Nyt en enää ihmettele sitä, miksi niitä pitää sanonnan mukaan tilata aina vähintään kaksi. 

Seurasimme Anthony Bourdainin (No reservations in Lisbon) jalanjälkiä ja etsimme käsiimme saman baarin, josta hän tilasi bifanaa. Bifana sisältää yksinkertaisuudessaan rasvassa käristettyjä possuviipaleita sämpylän sisällä, ryyditettynä mahtavan makuisella sinapilla. Eipä sitä ihminen muuta kaipaa huikopalana (paitsi tietysti kylmän oluen). Oli nimittäin hemmetin hyvää!

Anthonyn jalanjäljet johdattelivat meidät myös Rossio aukion lähellä olevalle kojulle, josta sai makeaa ja vahvaa kirsikkalikööriä, Ginjinhaa. Ihmiset saivat liköörinsä pienessä muovipikarissa ja nauttivat sen kadulla pikkuruisen kojun edustalla. Pikarillinen tätä hienoa juomaa taisi maksaa euron!  

Yksi ruoka-intoilijoiden must paikka Lissabonissa on tietysti kauppahalli Mercado da Ribeira, joka tarjoaa modernimman näkökulman portugalilaiseen keittiöön. Me emme koskaan päässeet niin aikaisin liikkeelle, että olisimme nähneet aamusäpinän kalatoreilla. Mutta onneksi kauppahallin ruokakojut olivat auki myöhälle iltaan. Kojuja kierrellessä tuli väistämättä nälkä, vaikka vasta olisi syönyt mahansa täyteen. Pakkohan meidänkin oli antautua ruoan pauloihin, jälleen kerran. Täällä maistelimme mm. Yuppie leivät, ja ne olivatkin herkullisia. Pehmeä leipä, sisällä mehukasta lihaa, pancettaa, venyvää cheddar juustoa ja basilikamajoa, ah...

Fadoravintolassa syöminen kuuluu tietysti olennaisena osana Lissabonissa käyntiin. Alfaman kujilla näitä ravintoloita riittää ja kilpailu ohi kulkevista turisteista on kovaa. Valitsimme lopulta pienen ja tunnelmallisen fadoravintolan, jota ei miltei huomannutkaan ulkoa päin. Laskeuduimme portaat hämyiseen ja intiimiin tilaan, jossa oli juuri sopivasti yksi pöytä vapaana meille. Ehdimme hieman silmäillä ruokalistaa ennen kuin esiintyjät saapuivat lattialle. Sokea kitaristi autettiin istumaan ja muutkin soittajat asettuivat paikalleen. Tunnelma oli odottava. Aina kun fadolaulaja aloitti kaihoisan laulunsa kitaroiden säestäessä, ravintola hiljeni hetkessä ja yleisö keskittyi ainoastaan esitykseen. Illallisen aikana meille esiintyi kolme eri fadistaa, kaksi naista ja yksi mies.  Ravintolan ruoka taisi olla lomamme kehnointa (paitsi alkuun nauttimamme mustekalasalaatti, joka oli erinomaista), mutta sielumme saivat ravintoa senkin edestä. Minua ilta liikutti syvältä ja toivonkin säilyttäväni sen illan muistikuvat mielessäni vielä pitkään.

Illan viimeinen laulajatar oli nimeltään Alice Pires, joka sai tänä vuonna kunniamaininnan 40-vuotisesta urastaan fadolaulajana.

Biisisuositus: Alice Pires - Procuro e não te encontro

Liian paljon hyvvee on ihanoo

Piipahdimme viime viikonloppuna Savon sydämessä, Suomen parhaiden muikkukukkojen kaupungissa. Kuopion kasvattina en ole tietenkään voinut välttyä maistelemasta Kallaveden antimista tehtyä ehtaa kalakukkoa. Pöllönkin olen aikoinaan yrittänyt opettaa arvostamaan tätä herkkua, mutta aika huonolla menestyksellä; ehkä sen arvon tuntee vain aeto savolaenen. Tällä kertaa emme kukkoilleet Kuopion torilla, mutta Kallaveden äärelle sentään päädyimme, kun varasimme pöydän Kuopion ravintolamaailman arvokkaimmasta helmestä - Ravintola Mustasta Lampaasta.  

Mustassa Lampaassa oli alkuillasta vietetty jazz-iltaa ja meille tarjottiinkin iltaan suunniteltua yllätysmenua. Mahtavaa, vältyimme siis valinnan vaikeuksilta sekä ruokakateudelta, jota toisen saama annos ainakin minussa usein herättää. Kun viinitkin oli mietitty jokaiseen ateriaan sopivaksi, emme voineet muuta kuin heittäytyä tarjoilijan ammattitaitoiseen huomaan. Kaiken huomion me toden totta saimmekin, sillä myöhäisen pöytävarauksemme vuoksi soitto oli jo loppunut ja jazz kansa suuntautunut yöelämään. Kiiruhdimme paikalle puoli kymmeneltä suoraan upeasta Vesa-Matti Loirin Runoilijan Tie -konsertista ollen paikan ainoat asiakkaat. 

Tunnelma oli karismaattisen Veskun mielettömien Leino -tulkintojen jälkeen jo valmiiksi katossa. Tuntui siltä, että olisin jo nyt ikionnellinen, jos ilta päättyisi tähän. Suitsutus jatkui kuitenkin myös lautasillamme, kun kuljimme kohti keskiyötä kynttilän valossa tunnelmallisessa miljöössä. 

Menu koostui kolmesta ruokalajista sekä kolmesta keittiön tervehdyksestä. Illallinen alkoi kuninkaallisesti Espanjan kruunupäidenkin suosiossa olevan aromikkaan Cavan seurassa. 

Alkuun nautimme erityisen hyvää kaurapuuroa. Ei kuitenkaan siten, miten sitä yleensä aamuisin syödään. Tai en tiedä, friteerataanko teillä arkiaamuna kaurapuurosta sipsi ja tarjotaan creme fraichen kera? Ei meilläkään arkena, mutta usein sunnuntaisin...

Keittiön tervehdyksenä saimme sokerisuolattua ankanrintaa kuusenkerkällä ryyditettynä. Tämä annos jakoi mielipiteemme. Minusta koko muu menu oli aivan loistava, mutta tästä suupalasta en varsinaisesti innostunut, koska ankanrinnan rasvainen suutuntuma ei miellyttänyt minua.

 

Ensimmäinen varsinainen ruokalaji oli ihanan täyteläinen maa-artisokkakeitto, josta löytyi myös hitunen raakaa maa-artisokkaa sekä paahdettua mantelia. Ruskistettu voi antoi makua keittoon ja kaiken tämän sitoi yhteen ammatitaitoisesti ruokaan valittu italialainen Müller Thurkau viini. Tässä jos jossain saavutettiin täydellinen harmonia! 

Toisena ruokalajina nautimme ylikypsää härän poskea, punajuurta kolmella tapaa sekä fermentoitua omenaa. Punajuurta löytyi annoksesta rapeana, geelinä ja suolakuoressa pehmeäksi paahdettuna. Viininä meille tarjoiltiin Toscanan alueelta tulevaa tyylikästä Marchese Antinori chiantia. Yksi suosikkirypäleistäni, kirsikkainen Sangiovese, on viinissä edustettuna 90 prosenttisesti, loput 10 prosenttia on Cabernet Sauvignonia. Jälleen nappivalinta ruoalle!

Seuraavana keittiön tervehdyksenä eteemme tuotiin Kolatun Juustolan briehyytelöä, sokeriliemessä marinoitua omenaa ja hunajasokeroituja pähkinöitä. Ah autuutta.

Kolmas yllärimenun varsinainen ruokalaji oli luonnollisesti jälkiruoka. Tässä kohtaa kuvaajakin uppoutui niin makujen vieteltäväksi, että unohti ottaa annoksesta kuvan. Tyhjä lautanen todistaa kuitenkin sen, että kaikki tuli syötyä. Jos olisin tohtinut, olisin nuollut lautasen putipuhtaaksi, ah autuutta potenssiin tuhat. Kerrottakoon nyt vielä, että lautasella oli siis palsternakka sorbettia, palternakka kakkua, suklaa moussea ja kristallisoitua suklaata. Jälkiruokaviininä nautimme Pantellerian Zibibbo rypäleestä valmistettua viiniä. 

Lopuksi saimme vielä pienen keittiön tervehdyksen, pikkuruisen pan caken, jossa oli karpaloa ja kinuskia. Herkullinen suupala toki tämäkin, mutta ehkä tämä olisi voinut tulla ennen viimeistä jälkiruoka ilotulitusta. Se kun oli niin uskomaton makupläjäys, että mielellään olisi voinut jättää illan viimeiset muistikuvat sen varaan.

Mitä tästä kaikesta haluan sanoa? Älä anna ravintolan vaatimattoman ulkoisen habituksen hämätä sinua. Kun kerran astelet tämän kyltin alta sisään, haluat palata tänne uudestaan. Savolaisittain sanottuna: "Liian paljon hyvvee on ihanoo!"

Biisisuositus: Gin Wigmore - Black Sheep

Kortteliravintola Meche - vielä tämän viikon auki

Kävimme tutustumassa viime viikolla Helsingin Mechelininkadulla sijaitsevaan Ravintola Mecheen. Käynti sattuikin kreivin aikaan, sillä Meche sulkee ovensa tämän viikon lauantaina. Samaan tilaan tullaan avaamaan remontin jälkeen uusi ravintola elokuun alussa. Ravintola jatkaa samalla omistajapohjalla, mutta täysin uusin kujein. Meche vakuutti meidät tunnelmallaan, ruoallaan ja palvelullaan, joten jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä on tulossa muutosten jälkeen. Jos olet harkinnut käyväsi Mechessä tai haluat käydä tutustumassa paikkaan ennen kuin se kuopataan, kannattaa käydä nyt, vielä kun ehdit.   

Lista oli vieläkin suppeampi kuin netistä lähtiessä bongaamamme: neljä pientä, neljä isoa ja neljä jälkiruokaa. Mahtaako lista elää päivän mittaan raaka-ainetilanteen mukaan, vai johtuiko maltillinen valikoima kenties jostain muusta. Joka tapauksessa houkuttelevat vaihtoehdot löytyivät helposti. Alkuun tilasimme mausteista broilerin maksaa ja viikunaa. Maksa oli juuri sopivan mausteista, peittämättä alleen kuitenkaan maksan makua. Annos oli esillepanoltaan ja maultaan hienostunut, juuri sopiva herättelemään halua päästä maistamaan seuraavaa taidonnäytettä.

Mecheen on helppo mennä myös lapsen kanssa. Varsinaista lasten listaa ei ole, mutta soveltamisen jälkeen viisivuotiaamme tilasi talon ranskalaisia ja listalla ollutta siikaa. Hyvin upposi.

Emme olleet ravintolaan mennessämme kovin nälkäisiä, joten tilasimme ainoastaan alkupalat sekä salaatit. Ruokien houkuttelevuus tosin sai vatsan murisemaan ja haluamaan lisää näitä herkkuja. Jälkiruoka oli kuitenkin pakko jättää väliin. Minä söin pääruokana vuohenjuustosalaatin. Rakastan vuohenjuustoa, ja tämä mehukas, mutta samalla rapea annos vei sydämeni. Ja uskon, että se kääntäisi helposti myös vuohenjuusto-epäilijän kelkan.

Pöllön halloumijuustosalaatti vei myös kielen mennessään. Salaattiin oli piilotettu mm. mansikkaa, joka sopi muiden makujen kanssa yhteen täydellisesti. Päätimme mennä rennosti samalla viinillä koko aterian ja ravintoloitsija Niko Peltomaan viinisuositus silmällä pitäen koko aterian kaarta osui totaalisen nappiin. Italialainen Valpolicella Superiore selvisi moniottelijan lailla niin broilerin maksasta kuin juustoistakin.  

Meche tarjoilee taidokasta ruokaa, hillittyä tunnelmaa, ystävällistä palvelua - ja kaikkea tätä vieläpä kohtuuhintaan. Kahden aikuisen ja yhden lapsen kevyehköt ruoat sekä pullo viiniä maksoivat vain noin 110 euroa. Näin kohtuuhintaista tällä laadulla on käsittämätöntä! Täytyy vain toivoa, että uudet ideat antavat ravintolalle uutta nostetta, jota he itse tuntuivat kaipaavan. Minä olen onnellinen, että sain käydä Mechessä edes kerran elämässäni.