12. helmikuuta 2014

Spelttiblinit ja silli à la Russe



Ei sille voi mitään, että kun talven selkä taittuu kevääseen päin, niin blinejä vaan alkaa kovasti tekemään mieli. Ja mitäpä sitä taistelemaan luonnonlakeja vastaan! Jo muinaiset slaavilaiset sen tiesivät; blinit tuovat mukanaan auringon. Tällä kertaa tarjosin blinien kanssa silliä à la Russe. Yhtä hyvin kyytipoikana voisi olla mätiä tai graavattua kalaa lisukkeineen.

Suurin neuvonpito ruokapöydässämme käytiin aiheesta, ovatko blinit parempia tattari- vai spelttijauhoista tehtynä. No, äänet menivät tennistermein deuce eli tasan. Ensi kerralla luultavasti teen taikinan, jossa on puolet kumpiakin jauhoja. Nähtäväksi jää, tuleeko silloin ässä ja voitto kotiin kaikilla puoltoäänillä. Seuraavasta ohjeesta valmistuu viisi herkullista spelttibliniä. Tattariblinien ohje puolestaan löytyy täältä.

Spelttiblinit

  • 1 dl maitoa
  • 15 g tuorehiivaa
  • 3/4 dl olutta
  • 2 dl puolikarkeita spelttijauhoja

Tee ensin taikinan juuri ylläolevista aineista. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen. Lisää olut ja vispaa jauhot joukkoon. Anna taikinan käydä lämpimässä liinan alla vähintään kaksi tuntia. Minä laitoin taikinan turpoamaan jo aamupäivällä ja paistoin blinit illalla. Sekoita ennen paistamista taikinaan vielä seuraavat aineet:

  • ½ tl suolaa
  • 1 keltuainen
  • 1 valkuainen vaahdoksi vatkattuna
  • ½ dl voisulaa (varaa reilusti voisulaa myös paistamiseen)

Sulata reilu voinokare kattilassa. Kun hera on painunut kattilan pohjalle, kaada kirkastettu voi toiseen astiaan. Paista blinit keskilämmöllä blini- tai tavallisessa pannussa ja käytä kirkastettua voita turhia kainostelematta. Valele blinejä voisulalla myös paiston aikana. Näin saat ihanan rapean pinnan. Blinit ovat parhaimmillaan vasta paistettuina, mutta niitä voi pitää lämpimänä 100-asteisessa uunissa kunnes kaikki letut on paistettu. Tällöin blinejä ei tule peittää, jotta niiden rapeus säilyy.


Silli à la Russe

  • 1 kevytsuolattu sillifile
  • 3 keitettyä kananmunaa 
  • 1 suolakurkku
  • 1 etikkapunajuuri
  • 1 keltasipuli
  • 2 rkl kapriksia
  • smetanaa

Leikkaa sillifile paloiksi. Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Pilko valkuaiset pieniksi kuutioiksi ja painele keltuaiset siivilän läpi. Pilko suolakurkku, punajuuri ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Laita sillipalat vadin keskelle ja pursota smetana pursotinpussin avulla sillin viereen. Asettele muut ainekset sillipalojen ympärille. Nauti blinien kaverina.

Biisisuositus: James Blunt - Face The Sun

3 kommenttia:

  1. Luin juuri hetki sitten Hesarista blineistä ja päätin, että nyt kyllä menen ostamaan blinipannnun, kun alkoi tehdä ihan hirveästi mieli blinejä. Olin lehteä lukiessa miettinyt, että mitäköhän blinien kanssa sitten tarjoaisi (lehden vaihtoehdot eivät kuulostaneet hyviltä), ja tässähän se ratkaisu pulmaani sitten tulikin. Sillinystävä kiittää. :-)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että tässä tuli ratkaisu pulmaasi :) Itsekin mietin, että blinien kaveriksi tekisi mieli jotain muuta kuin mätiä tai graavikalaa. Tämä oli hyvä liitto; tykkään kanssa sillistä ja blinien kanssa tulee olla kaikenlaista lisuketta, että homma olisi mahdollisimman sottaista :)

    VastaaPoista
  3. Vanhan ajan sienisalaatti on loistolisäke. Toinen on venäläiset suolakurkut, smetana ja juokseva hunaja.

    VastaaPoista