17. joulukuuta 2013

Retroilijan salaattikastike



Useimmin käyttämämme (ja voisipa sanoa paraskin) kostuke salaateille on ihan simppelisti extra virgin oliiviöljy ja hyvä balsamico. Muinoin oli kuitenkin ysäri ja sitä ennen luonnollisesti kasari. Nämä ajat ovat mielessäni jo tietynlaisena nostalgiana. Osa silloin inhoamistani asioista saundaakin tänään ihan hyvälle, mutta myös päinvastaista kehitystä on tapahtunut. En välttämättä odota, että olkatoppaukset ja takatukat alkavat ilmestymään taas kuvioihin.

Tämä salaatinkastikkeen ohje on peräisin 1980- ja 90-luvun taitteesta erään silloin vielä kukkeimmillaan olevan ravintolan salaisista reseptikätköistä. Kastike on ollut aikoinaan ehdoton lempparini ja ansaitsee kyllä noston nykyaikaan. Pullollinen tätä kastiketta ilahduttaa varmasti myös joulun viemisenä saajaansa.

Retroilijan salaattikastike

  • yksi kananmuna
  • ½ dl sokeria
  • 2-3 valkosipulin kynttä murskattuna
  • 1 rkl sinappia
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 4 rkl tomaattipyrettä
  • ½ tl jauhettua valkopippuria
  • 3 rkl HB-kastiketta
  • 1/4 dl etikkaa
  • ½ l rypsiöljyä
  • 1 dl kiehuvaa vettä

Vatkaa muna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muut aineet lukuun ottamatta öljyä ja vettä yksi aines kerrallaan, välillä sekoittaen. Lisää sitten öljy liruttamalla, koko ajan vatkaten. Valuta lopuksi hitaasti kiehuva vesi kastikkeen joukkoon ja sekoita tasaiseksi.



Retrobiisisuositus: Sade -  The Sweetest Taboo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti