26. joulukuuta 2013

Joulupöydän satumaiset



Joulupöydän odotetuinta antia meille ovat ensimmäisen kattauksen kalaisat alkuruoat. Ne humalluttavat nälkäiset aistimme vahvoilla ja herkillä aromeillaan niin, että toiseen kattaukseen ei aina tule niin täysillä panostettua. Tällä kertaa jälkimmäisen erän kuninkaana piti olla kokonainen täytetty kalkkuna, mutta siitä hupaisasta tarinasta saa Pöllö tehdä oman postauksensa. Laitetaan tähän muutamia mainitsemisen arvoisia reseptejä alkuruokapöydästä.



Lohimousse saaristolaisleivällä

  • 100 g kylmäsavustettua lohta
  • 1 pieni punasipuli
  • 1 prk smetanaa
  • 2 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna
  • 3 tl piparjuuritahnaa
  • sitruunamehua maun mukaan
  • rouhittua mustapippuria
  • kirjolohen mätiä koristeluun
  • saaristolaisleipää

Vatkaa smetana kuohkeaksi sähkövatkaimella. Hienonna lohi ja pilko punasipuli pieniksi kuutioiksi. Lisää smetanan joukkoon kaikki ainekset ja sekoita. Ota saaristolaisleivästä muotin avulla haluamasi muotoisia paloja. Muotoile moussesta kahden kuumaan veteen kastetun lusikan avulla soikeita palloja ja asettele ne leivän päälle. Koristele mädillä. Saaristolaisleivän ohje on Vatsasekaisin Kilinkolin -blogista.

Sika pitää Limoncello-silakoista ja tonnikalahyydykkestä


Rakastamme Limoncelloa! Andalusian auringossa -blogista löytämämme Limoncellosilakan ohje oli tarpeeksi hyvä syy ostaa tätä ihanaa likööriä jouluksi. Parhaimmillaan Limoncello on jäähdytettynä pakastinkylmäksi, mutta sopii se kieltämättä erinomaisesti myös maustamaan silakoita. Tutustuimme Limoncelloon vuosia sitten Sisiliassa, jossa likööri oli kyllä monin verroin parempaa kuin mitä alkosta saa.

Limoncellosilakka

  • 400 g silakkafileitä
  • 1,25 dl etikkaa
  • 5 dl vettä
  • 1 rkl suolaa

Huuhtele silakkafileet ja taputtele ne kuiviksi. Tee etikasta, vedestä ja suolasta fileille kypsytysliemi sekoittamalla aineet keskenään. Kaada liemi silakoitten päälle ja anna kypsyä peitettynä kylmässä 6-8 tuntia. 

Maustekastike
  • 1,5 dl majoneesia
  • 1 prk (150 g) créme fraichea
  • 2 rkl raastettua sitruunankuorta
  • 1 rkl Limoncelloa
  • ½ tl kurkumaa
  • reilu rkl sokeria
  • 1 tl jauhettua valkopippuria
  • ripaus jauhettua korianteria
  • ripaus inkivääriä
  • (suolaa)

Valuta silakkafileet. Sekoita maustekastikkeen aineet tasaiseksi ja kaada silakkafileiden päälle niin, että kaikki fileet peittyvät. Anna maustua seuraavaan päivään.

Seuraava ohje on peräisin anopin reseptikätköistä. Hän teki tätä hyydykettä juhannuspöytään, mutta aivan yhtä lailla se sopii myös jouluiseen kalapöytään.

Tonnikalahyydyke

  • 7 liivatelehteä
  • 2 prk tonnikalapaloja öljyssä
  • 1 prk kermaviiliä
  • 2 dl majoneesia
  • 2 rkl ketsuppia
  • ripaus sitruunapippuria
  • 1 dl vettä
  • 1 kasvisliemikuutio

Liuota liivatelehdet runsaassa kylmässä vedessä. Valuta tonnikala ja hienonna se haarukalla. Sekoita kermaviili ja majoneesi. Lisää seokseen tonnikala ja hienonnettu tilli. Mausta ketsupilla ja sitruunapippurilla. Kiehauta kasvisliemi. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne kuumaan liemeen. Valuta neste tasaisena vanana tonnikalaseokseen samalla sekoittaen. Kaada seos hyytymään kostutettuun kakku- tai irtopohjavuokaan. Anna hyytyä seuraavaan päivään. Kumoa varovasti tarjolle.



Saimme joulupöytäämme lahjaksi palvihirveä. Siitä kehkeytyi seuraavanlainen muunnos Vitello Tonnato -klassikosta. Kastikkeen ohje on Hans Välimäeltä. 

Palvihirvi Tonnato

  • palvihirveä ohueksi siivutettuna
  • 2 keltuaista
  • 1 rkl dijon sinappia
  • 1 tl sokeria
  • suolaa ja pippuria
  • 2 rkl valkoista balsamicoa
  • 2-3 dl rypsiöljyä
  • 1 prk tonnikalapaloja vedessä
  • koristeluun kapriksia ja punasipulia ohuina renkaina

Tee tonnikalakastike. Laita keltuaiset, sinappi, sokeri, suola, pippuri ja balsamico tehosekoittimeen. Pyöräytä aineet sekaisin. Lisää öljy ohuena nauhana kunnes seos on majoneesimaista. Lisää tonnikala joukkoon koneen vielä pyöriessä ja sekoita tasaiseksi.   

Asettele palvihirvi vadille ja kaada kastike päälle. Koristele kapriksilla ja punasipulirenkailla.

Viinisuositus: Domaine Zinck Riesling Prestige


2 kommenttia:

  1. Näyttää ihanalta, taas kerran!

    Mielenkiinnolla odottelen kalkkunan kohtaloa ;)

    Otetaan viime lauantainen työpäivä taas uusiks, hauskaa oli =)

    -Kati

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kati kommentista! Kalojen viimeiset rippeet käytettiin eilen sushiin, kun sellaisenaan ne alkoivat jo hieman kyllästyttää. Kalkkuna stoori kuuluu blogimme osastoon "kokataan hieman - mokataan hieman" :) Ja kyllä, taannoinen lauantain työpäivä oli oikein mukava :)

    VastaaPoista