4. elokuuta 2014

Kesäkeitto kookosmaidosta



En muista, kuuluiko kesäkeitto lapsuuteni kesien inhokkeihin vai suosikkeihin. Uskoisin, että sen kanssa on käynyt kuten monien muidenkin retroreseptien. Muistin mustien aukkojen lisääntyessä ennen niin kammottavilta maistuneet arkiruoat ovat muuttuneet himotuiksi herkuiksi. Joka tapauksessa kun se sama lapsuuden mummolan perunapelto tuotti tämän kesän hedelmänsä, tuli ensimmäisenä mieleen tämä kaikkien tuntema maitoon tehty kasviskeitto.

Ideahan on hyvä. Suoraan pellosta nostetut, hieman vielä alimittaiset perunat, porkkanat, herneet ja kukkakaalit kattilaan kiehumaan. Ja maitoa ja voita perään. Niin tuoretta ja lähiruokaa kuin vain voi olla. Vielä kun oman lehmän saisi. 

No, kun omaa lehmää ei ole, eikä lypsäminenkään varmasti sujuisi, oli tässä sitten se tuunauksen paikka. Laktoosin sietokykynsä jonnekin kadottaneen blueskissan suolistoakin ajatellen vaihdoin maidon kermaiseen kookosmaitoon. Ei paha. Muistikuvan mukaan lapsuuden kesäkeiton liemi oli lievästi makea (Mummoni taisi siihenkin hieman sokeria laittaa). Makeuden ajattelin kuitenkin saada aikaan fenkolilla. Kun tämän kesän fenkolin kasvatuskokeilu ei toistaiseksi tuottanut kuin tupsut, piti tässäkin turvautua tuontitavaraan.

Lopputulokseen olin hyvin tyytyväinen, kunnes muuten ihan hyvin syövä viisivuotiaamme alkoi nyrpistellä keittolautasen äärellä. Lusikkaan ei ajautunut kuin muutama perunan lohko ja sitkeän suostuttelun jälkeen pari porkkanan palaa.

Ympyrä on sulkeutunut.


Kesäkeitto kookosmaidosta


  • 1 L vettä
  • 15 pientä juuri pellosta nostettua perunaa
  • 6-8 pienehköä kesäporkkanaa
  • puolikas fenkoli
  • 1 kukkakaali
  • tuoreita herneitä palkoineen
  • 2 kevätsipulia varsineen
  • 4 dl kermaista kookosmaitoa
  • 2 rkl voita
  • tuoretta tilliä
  • ½ tl juuri jauhettua valkopippuria
  • suolaa reippaasti maun mukaan


Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi. Lisää hieman suolaa, puolitetut perunat, lohkotut porkkanat, ohueksi suikaloitu fenkoli ja silputtu sipulin valkoinen osa. Keitä noin viisi minuuttia. 

Pilko joukkoon kukkakaali. Muutaman minuutin kuluttua riivi joukkoon herneet ja kymmenkunta palkoa. Keittele taas jokunen minuutti ja lisää kookoskerma. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää pilkotut sipulin varret, voi ja jauhettu valkopippuri. Mausta huolellisesti suolalla ja leikkaa reilusti tilliä sekaan. Varusta kauhalla ja nosta pöytään. Maistuu myös seuraavana päivänä.

Jotkut asiat ne olivat ennen kuitenkin todistettavasti hyviä. Go Janis!

Biisisuositus: Janis Joplin - Summertime


6 kommenttia:

  1. :) Meilläkään ei muuten fenkolit ole puskeneet kuin varmaan metrin mittaiset tupsuvarret, missähän mahtaa olla vika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä itse asiassa olisi ollut ihme jos ensimmäinen kokeilu olisi onnistunut, niin huonolle hoidolle kasvimaa tänä kesänä jäi. Fenkoli olisi kyllä vakioasukki kasvimaallamme, jos sen saisi siellä viihtymään!

      Poista
  2. Tämähän kuullostaa hyvältä! Inhosin aina lapsena maitopohjaisia keittoja, etenkin kesäkeittoa, mutta kookosta rakastan ja tämä kuullostaa varsin houkuttelevalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tämä ihan onnistunut kokeilu. Keiton luonne ei paljoakaan muuttunut, mutta liemeen tuli syvyyttä kookoksesta ja fenkolista.

      Poista
  3. Hahaa! Kovinkaan moni ei varmaan tykännyt kesäkeitosta lapsena! Nyt se on kyllä herkkua ainakin meillä ja sitä tulee tehtyä joka kesä.
    Hauska idea tuo kookoskerma. Joskus vanhaa reseptiä on kiva tuunata uuteen uskoon. Me teimme sen kerran siskonmakkarakeitolla. :)
    http://huhmare.blogspot.fi/2012/02/itamainen-siskonmakkarakeitto.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas hauskan kuuloinen ohje, siskonmakkarat uppoaa aina isoille ja pienille! Saisikohan tätä kautta ujutettua itämaisia makuja viisivuotiaallemme?

      Poista