23. kesäkuuta 2015

Aurinkoinen panzanella-salaatti



Tämä nopea ja helppo versio panzanella-salaatista sopii hyvin kiireisemmänkin kokin aikatauluihin sekä myös mökkiolosuhteisiin. Väsäämistä ei ole kuin nimeksi. Aina ihana panzanella tuo Toscanan auringon lähemmäksi pohjolaamme. Tosin juhannuksena saimme ensituntuman myös Suomen suvesta ja lämmittävästä auringonpaisteesta. Kesä taitaa nyt alkaa vihdoinkin!


Panzanella-salaatti


  • 3 viipaletta vaaleaa leipää
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • sormisuolaa
  • 500 g erivärisiä kirsikkatomaatteja
  • 1 punasipuli
  • 5 sardellia
  • 1 ½ rkl valkoista balsamiviinietikkaa
  • ½ raastettu valkosipulin kynsi
  • 3 rkl kapriksia
  • 1 ½ dl kalamataoliiveja
  • suolaa ja mustapippuria myllystä
  • 1 ruukku basilikaa  


Lämmitä uuni 225 asteeseen. Leikkaa leipä kuutioiksi ja levitä kuutiot leivinpaperille. Valuta päälle ruokalusikallinen oliiviöljyä sekä ripottele pinnalle hiukan sormisuolaa. Paista leipäkuutioita uunin keskitasolla kymmenisen minuuttia pari kertaa kääntäen. Anna jäähtyä.   

Viipaloi tomaatit ja sipuli sekä hienonna sardellit. Sekoita 3 rkl oliiviöljyä, balsamiviinietikka ja raastettu valkosipuli kastikkeeksi ja kääntele siinä kaikki ainekset. Mausta suolalla ja pippurilla ja koristele basilikanlehdillä.   

Ihanan raikasta ja hapokasta! Ohje on kirjasta Grilli kuumaksi (Liselotte Forslin ym.).



Biisisuositus: Samuli Putro - Älä sammu aurinko


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti