12. lokakuuta 2014

Osaatko keittää kananmunan?



Mikä voisi olla yksinkertaisempaa kuin kananmunan keittäminen? Kiehautat vain kattilallisen vettä, pudotat varovasti munan ja odotat kunnes muna on kypsä. Valkuainen voi olla hieman kuminen, keltuainen hieman epätasaisesti kypsynyt, mutta tälläkin lähtee aamu käyntiin.

Tästä yksinkertaisestakin asiasta löytyy kuitenkin variaatioita ja uskomuksia melkein yhtä paljon kuin on keittäjiäkin. Minä olen aikaisemmin lisännyt veteen suolaa ja laittanut munat kiehuvaan veteen. Suolan olen kuvitellut helpottavan munien kuorimista, mutta hieman asiaan tutustuttuani, temppu taitaakin olla turha. Suurin yksittäinen asia, joka vaikuttaa kuorimisen onnistumiseen, on munien tuoreus. Vastamunitun munan valkuainen on happamampi kuin kuori, jolloin valkuainen kiinnittyy tiukemmin kuorikalvoon. Munan ikääntyessä kuorikalvo päästää enemmän ilmaa sisään ja valkuaisen happamuus vähenee. Tällöin kuoriminenkin helpottuu. Eli jos aiot kuoria munat, osta hieman iäkkäämpiä munia.

Kuorimisen helpottamiseen löytyy muitakin keinoja. Suolan sijaan leivinjauheen lisääminen keitinveteen vaikuttaa happamuuteen ja näin kuori irtoaa helpommin. Tätä tippiä ei ole vielä meillä kokeiltu, mutta voi toimiakin.

Kun munat lisätään kiehuvaan veteen, kaikki eivät aina säily rajusta shokista ehjänä. Asiaa helpottaa jos munien annetaan lämmitä ensin huoneen lämpöisiksi. Tämäkin ongelma poistuu, jos munat lisätäänkin kylmään veteen, ja lämmitetään vesi kiehuvaksi vasta sen jälkeen. Tällöin munien kypsyminen tapahtuu kokonaisuudessaan miedommassa lämmössä, jolloin munien rakennekin muodostuu erilaiseksi. Valkuainen ei ole kumista ja keltuaisenkin koostumus on täyteläisempi. Keittoajan mittaaminen tällä metodilla on kuitenkin haastavampaa. Ajastin laitetaan päälle vasta kun vesi alkaa kiehumaan kunnolla. Jenkit tuntuvat suosivan enemmän tätä metodia.

Lyhyen empiirisen tutkimustyön jälkeen olen päätynyt tähän tapaan:

1. Laita kananmunat kattilaan. Laske vettä niin, että munat peittyvät kokonaan. Väännä keittolevyn nupit kaakkoon ja odota kunnes vesi alkaa kiehumaan kunnolla. Siirrä kattila pois kuumalta levyltä ja laita kansi päälle. Odota.

2. Jos haluat löysän munan, jossa keltuainen on juokseva, odota 4 minuuttia
Jos haluat kiinteämmän munan jossa keltuainen on jo osittain hyytynyt, odota 6 minuuttia
Jos haluat kovahkon munan, jossa keltuaisen rakenne on kuitenkin kermainen, odota 10 minuuttia

3. Ota muna kattilasta ja anna sen kuivua kuumana 1 minuutin ajan. Tämä testatusti helpottaa kuorimista. Laita sen jälkeen muna jääkylmään veteen 1-2 minuutiksi. Valmis.

Tällä metodilla munien keittoaikaan vaikuttavat kuitenkin vielä monet muuttujat. Kananmunan koko, lähtölämpötila (säilytätkö jääkaapissa vai huoneen lämmössä), keittolevyn teho ja veden määrä nyt ainakin. Ja jos keität niitä munia Mount Everestin huipulla, niin lisää aikaa reilusti, sillä ilmanpaine vaikuttaa veden kiehumispisteeseen. Oikea aika omassa keittiössäsi löytyy kokeilemalla.

Biisisuositus: The Beatles - I Am the Walrus

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Näitä vinkkejä täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro jos keksit muita toimivia keinoja. Minun kananmunakiintiöni on hetken täynnä, taisin syödä muutaman tiun parissa päivässä.

      Poista
  2. Auttaisikohan tuo leivinjauhe viiriäisten munien kuorintaan? Se kun on pirkuleen vaikeaa hommaa. Pitää kokeilla kun seuraavan kerran niitä tulee vastaan, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole tainnut yrittää viiriäisenmunia keittää. Ne harvat kerrat kun niitä on kokeiltu, taisivat mennä pannun kautta.

      Poista