23. lokakuuta 2016

Kasviscurry Anssin tapaan



Satuimme Kuopion Matkus-kauppakeskukseen Top Chef -voittaja Anssi Kantelisen ja Ari-Pekka Parviaisen uuden keittokirjan julkaisutapahtuman aikaan. Kirjan nimi on ytimekkäästi Keittokirja ja se onkin itse asiassa ihan osuva nimi. Kirjan ohjeet ovat nimittäin nasevia ja kirjan rakenne on oivallisen valistava. Kirjassa on erikseen ryhmitelty salaatin täytteet ja kastikkeet, pääruoat raaka-aineen mukaan, lisäkkeet, soosit ja vieläpä koristeetkin omina ohjeinaan. Eli amatöörikeittäjä voi itse toteuttaa luovuuttaan ja koostaa kirjan ohjeista haluamansa kokonaisuuden. Varsinkin kastikkeiden joukosta löytyy lukuisia klassikoita Anssin versioina, joten kirjaa tulee varmasti käytettyä ihan perusasioidenkin oppimiseen. Ohjeet tulevat pääasiassa Anssin kiitetyn Urban- lounasravintolan reseptivihkoista.

Kirjan yleisilme on varsin tummasävyinen ja varsinaisia annoskuvia ei sivuilta oikeastaan löydy. Pavel Kasinskin ottamissa kuvissa korostuu Anssin rakkaus raaka-aineisiin ja niiden mielikuvitusta herättäviin asetelmiin. Anssi on kuulemma inspiroinut asetelmat uunipellille harjoittelematta ja monet lopputuloksista ovatkin luovan maalauksellisia. 

Kysyin Anssilta reseptivinkkiä lauantai-illan ateriaksi ja hän heitti suositukseksi tämän kasviscurryn. Se sopikin loistavasti tämän hetkiseen ajatukseemme kasvispainoitteisen ruoan osuuden lisäämiseen ruokavaliossamme. Ohje sekoittaa rennosti intialaista ja thaimaalaista keittiötä mukavasti tämän hetken sesonkikasviksia hyödyntäen. Nokkela ajatus on poimia loppuvaiheessa osa kasviksista tehosekoittimeen soseutettavaksi. Tällä soseella suurustettuna currysta tulee runsas ja täyteläinen. Oikein maukas syksyinen ohje ja varsin nopea keittää.

Kirjasta ei käy ilmi ovatko kirjan reseptit suunniteltu kuinka isolle porukalle, mutta puolitin ainesmäärät oheiseen ohjeeseen ja lopputulos olisi riittänyt ainakin neljälle. Kuivamausteiden määrän jätin alkuperäisen ohjeen mukaisiksi, eivät ne silti lopputuotoksesta silmille hyppineet. Currytahnan määrä alkuperäisessä reseptissä (2 dl) hieman hirvitti. Anssin mukaan tahnana voi käyttää punaista, keltaista tai vihreää currytahnaa ja hän neuvoi säätämään sitä tahnan tulisuuden mukaan. Itse käytin punaista currytahnaa puolitettuun ohjeeseeni hieman alle tuon desin, ja minun makuuni lopputulos oli bueno.

Kasviscurry


  • ½ dl öljyä
  • 1 chili hienonnettuna
  • 5 neilikkaa
  • ½ tl jauhettua kardemummaa
  • ½ tl jauhettua korianteria
  • 1,5 tl fenkolinsiemeniä
  • 1 dl currytahnaa (säädä tarvittaessa)
  • 1 porkkana 1 cm viipaleina
  • ½ bataatti 1 cm kuutioina
  • ½ kukkakaali noin 4 cm nuppuina
  • 1 sipuli hienonnettuna
  • 1 banaanishalottisipuli pitkittäin viipaloituna
  • ½ palsternakka 1 cm kuutioina
  • 1,5 dl cashewpähkinöitä
  • ½ dl valkoviinietikkaa
  • ½ dl hunajaa
  • ½ l kasvislientä
  • 2,5 dl kookoskermaa

Pilko kasvikset ja freesaa ne öljyssä. Nosta reikäkauhalla sivuun. Lisää pannulle mausteet ja vähän ajan päästä currytahna ja freesaa niitäkin hetki. Lisää kasvikset takaisin pannulle ja loput aineet perään. Hauduta kunnes kasviset alkavat olla kypsiä. 

Nosta kolmannes aineista tehosekottimeen ja aja tasaiseksi tahnaksi. Lisää tahna takaisin pannulle, sekoita tasaiseksi ja tarjoa esimerkiksi riisin ja rapean leivän kera.



Biisisuositus: Elephant Stone - Andromeda

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää ja kuulostaa, tää lähtee testiin!
    Anssin ruoat on aina olleet herkkuja kun olen Urbaniin päässyt lounaalle. Hyvä Kuopio! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me emme ole hyvistä yrityksistä huolimatta vielä ehtineet Urbaniin lounasaikaan. Pitää suunnitella seuraava Kuopion reissu sitä silmällä pitäen...

      Poista