26. joulukuuta 2015

Silliä ensi jouluksi



Täytyy myöntää, että tämän blogin pitäjät ovat hivenen saamattomia, mitä tulee esimerkiksi reseptien kokeilemiseen ja julkaisemiseen ennen juhlapyhiä, juuri silloin kun ihmiset etsivät vinkkejä omiin ruoanlaittopuuhiinsa. 

Tämäkin silliresepti on jo auttamattomasti vanha, koska nyt ajankohtaista olisi postata, miten käyttää sillin jämät tai nyhtää kinkku uuteen asuun. Uusi vuosikin on jo ihan tätä päivää monen bloggaajan kokeiluissa. Hämmästyn aina, miten ihmeellisen antaumuksellisia ruokaprojekteja bloggaajat keksivät tehdä. Kurkkaapa vaikka Muista syödä välillä - blogin Nauta kielestä häntään -käsittämättömän taidokas projekti. 

No, blogimme yksi syntyajatuksista oli kirjata reseptejä omaan arkistoon, josta niitä voi sitten tarpeen mukaan kaivella tuleviin tarpeisiin. Siksi myös tämä sitruunainen joulusilli päätyy tänne. Onpahan ainakin julkaistu hyvissä ajoin ennen ensi joulua. Tämä silli ihastutti raikkaudellaan monen kermaisen ruokalajin rinnalla.   


Sitruunainen joulusilli


  • 1 pkt sillifileitä (150 g)
  • 1 pieni sipuli renkaina
  • ½ purjo ohuina renkaina
  • tilliä hienonnettuna
  • 1 - 2 sitruunan mehu
  • 1 rkl Limoncello sitruunalikööriä
Liemi
  • 2 dl vettä
  • 2 dl sokeria
  • 1 tl kokonaisia valko-  ja maustepippureita
  • 2 laakerinlehteä
  • muutama kokonainen neilikka


Sekoita liemen ainekset kattilassa ja keitä kymmenen minuuttia. Kun liemi on jäähtynyt, siivilöi siitä mausteet pois ja lisää vähitellen sitruunamehua ja -likööriä, kuitenkin niin, että makeus säilyy. 

Leikkaa ruodottomat sillifileet sopiviksi paloiksi. Viipaloi sipuli ja purjo. 

Laita purkkiin kerroksittain sillipaloja, sipuli- ja purjorenkaita sekä tilliä. Kaada liemi päälle ja anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.



Biisisuositus: J.Karjalainen - Stindebinde


2 kommenttia:

  1. Kiva idea tuo limoncello silliä maustamaan. Eikähän tässä tarvitse ensi jouluun odottaa, vappu & juhannus ynnä muut sillinsyöntijuhlathan on ihan nurkan takana. :) Useampi vuosi taitaa sen sijaan kulua siihen, että tuo nautaprojekti saadaan vedettyä loppuun saakka. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, unohdin vaput ja juhannukset tässä joulun tuoksinnassa. Ja mitä projekteihin tulee, pätee Mika Kaurismäen Arvottomat -elokuvan toteamus: "Tärkeintä on lähteminen!" :D

      Poista