28. helmikuuta 2013

Sitruuna-tonnikalapasta



Sarjassamme nopeita ja yksinkertaisia arkipastareseptejä, tämä sitruunainen tonnikalapasta lienee meillä yleisimmin käytetty. Muistissa ei ole, mistä tämä resepti on alun perin poimittu ja lieneekö se muuttunut miten matkan varrella. Emme yleensä perusta kermaisista pastan kastikkeista, mutta tätä on vaikea kuvitella muuten valmistettavaksi. Lopputulos on kuitenkin raikas, eikä kermaisuus pääse häiritsemään sitruunan ansiosta.

Sitruunainen Tonnikalapasta

  • 400 g pastaa, Fusilli sopii parhaiten, mutta penne ja spagetti käyvät myös
  • 50 g voita
  • 1 luomusitruunan raastettu kuori 
  • sitruunan mehu
  • 2,5 dl kermaa (15% käy ihan hyvin)
  • 2 purkkia tonnikalaa öljyssä
  • suolaa ja mustapippuria
  • päälle vastaraastettua parmesaania

Tämä on sellainen kastike, jonka voit tehdä pastaveden jo kiehuessa. Pistä iso kattila lähes täyteen vettä, kuumenna kiehuvaksi ja lisää ruokalusikallinen suolaa. Varmista että vesi kiehuu kunnolla, lisää pasta ja hämmennä pari kertaa, ettei pasta juutu pohjaan. 

Sulata voi pannussa. Kun voi tirisee, lisää kerma ja sekoittele kunnes kerma kiehuu. Lisää sitruunankuoriraaste, hetken päästä myös sitruunamehu ja anna kerman saostua hetki. Mausta vielä suolalla ja pippurilla ja anna poreilla kannen alla hyvin miedolla lämmöllä. Loppuvaiheessa voit notkistaa kastiketta muutamalla ruokalusikallisella pastan keitinvettä.

Kun pastan keittoajasta on minuutti jäljellä, tarkista sen kypsyys. Kun pasta on sopivan al dente, valuta pasta lävikössä ja kaada pannulle kastikkeen joukkoon. Sekoita hyvin, niin että maut tarttuvat pastaan kunnolla. Valuta tonnikalapurkeista öljy, hienonna hieman haarukalla purkissa ja kaada tonnikala pastan päälle. Sekoita varovasti, ettei tonnikala hajoa liian hienoksi. Kauho annos lautaselle, kierros mustapippuria ja loraus oliiviöljyä päälle, lopuksi raasta hieman parmesaania ja nauti raikkaan veden kanssa.

1 kommentti:

  1. Just tätä reseptiä muistelin - kiitti. Vielä kun laittaa tohon kermaan vähän sardelliöljyä/mössättyä sardellia, niin vielä parempaa.

    VastaaPoista