31. lokakuuta 2014

Liian paljon hyvvee on ihanoo



Piipahdimme viime viikonloppuna Savon sydämessä, Suomen parhaiden muikkukukkojen kaupungissa. Kuopion kasvattina en ole tietenkään voinut välttyä maistelemasta Kallaveden antimista tehtyä ehtaa kalakukkoa. Pöllönkin olen aikoinaan yrittänyt opettaa arvostamaan tätä herkkua, mutta aika huonolla menestyksellä; ehkä sen arvon tuntee vain aeto savolaenen. Tällä kertaa emme kukkoilleet Kuopion torilla, mutta Kallaveden äärelle sentään päädyimme, kun varasimme pöydän Kuopion ravintolamaailman arvokkaimmasta helmestä - Ravintola Mustasta Lampaasta.  

Mustassa Lampaassa oli alkuillasta vietetty jazz-iltaa ja meille tarjottiinkin iltaan suunniteltua yllätysmenua. Mahtavaa, vältyimme siis valinnan vaikeuksilta sekä ruokakateudelta, jota toisen saama annos ainakin minussa usein herättää. Kun viinitkin oli mietitty jokaiseen ateriaan sopivaksi, emme voineet muuta kuin heittäytyä tarjoilijan ammattitaitoiseen huomaan. Kaiken huomion me toden totta saimmekin, sillä myöhäisen pöytävarauksemme vuoksi soitto oli jo loppunut ja jazz kansa suuntautunut yöelämään. Kiiruhdimme paikalle puoli kymmeneltä suoraan upeasta Vesa-Matti Loirin Runoilijan Tie -konsertista ollen paikan ainoat asiakkaat. 

Tunnelma oli karismaattisen Veskun mielettömien Leino -tulkintojen jälkeen jo valmiiksi katossa. Tuntui siltä, että olisin jo nyt ikionnellinen, jos ilta päättyisi tähän. Suitsutus jatkui kuitenkin myös lautasillamme, kun kuljimme kohti keskiyötä kynttilän valossa tunnelmallisessa miljöössä. 



Menu koostui kolmesta ruokalajista sekä kolmesta keittiön tervehdyksestä. Illallinen alkoi kuninkaallisesti Espanjan kruunupäidenkin suosiossa olevan aromikkaan Cavan seurassa. 

Alkuun nautimme erityisen hyvää kaurapuuroa. Ei kuitenkaan siten, miten sitä yleensä aamuisin syödään. Tai en tiedä, friteerataanko teillä arkiaamuna kaurapuurosta sipsi ja tarjotaan creme fraichen kera? Ei meilläkään arkena, mutta usein sunnuntaisin...









Keittiön tervehdyksenä saimme sokerisuolattua ankanrintaa kuusenkerkällä ryyditettynä. Tämä annos jakoi mielipiteemme. Minusta koko muu menu oli aivan loistava, mutta tästä suupalasta en varsinaisesti innostunut, koska ankanrinnan rasvainen suutuntuma ei miellyttänyt minua.


 
Ensimmäinen varsinainen ruokalaji oli ihanan täyteläinen maa-artisokkakeitto, josta löytyi myös hitunen raakaa maa-artisokkaa sekä paahdettua mantelia. Ruskistettu voi antoi makua keittoon ja kaiken tämän sitoi yhteen ammatitaitoisesti ruokaan valittu italialainen Müller Thurkau viini. Tässä jos jossain saavutettiin täydellinen harmonia! 




























Toisena ruokalajina nautimme ylikypsää härän poskea, punajuurta kolmella tapaa sekä fermentoitua omenaa. Punajuurta löytyi annoksesta rapeana, geelinä ja suolakuoressa pehmeäksi paahdettuna. Viininä meille tarjoiltiin Toscanan alueelta tulevaa tyylikästä Marchese Antinori chiantia. Yksi suosikkirypäleistäni, kirsikkainen Sangiovese, on viinissä edustettuna 90 prosenttisesti, loput 10 prosenttia on Cabernet Sauvignonia. Jälleen nappivalinta ruoalle!





Seuraavana keittiön tervehdyksenä eteemme tuotiin Kolatun Juustolan briehyytelöä, sokeriliemessä marinoitua omenaa ja hunajasokeroituja pähkinöitä. Ah autuutta.



Kolmas yllärimenun varsinainen ruokalaji oli luonnollisesti jälkiruoka. Tässä kohtaa kuvaajakin uppoutui niin makujen vieteltäväksi, että unohti ottaa annoksesta kuvan. Tyhjä lautanen todistaa kuitenkin sen, että kaikki tuli syötyä. Jos olisin tohtinut, olisin nuollut lautasen putipuhtaaksi, ah autuutta potenssiin tuhat. Kerrottakoon nyt vielä, että lautasella oli siis palsternakka sorbettia, palternakka kakkua, suklaa moussea ja kristallisoitua suklaata. Jälkiruokaviininä nautimme Pantellerian Zibibbo rypäleestä valmistettua viiniä. 



Lopuksi saimme vielä pienen keittiön tervehdyksen, pikkuruisen pan caken, jossa oli karpaloa ja kinuskia. Herkullinen suupala toki tämäkin, mutta ehkä tämä olisi voinut tulla ennen viimeistä jälkiruoka ilotulitusta. Se kun oli niin uskomaton makupläjäys, että mielellään olisi voinut jättää illan viimeiset muistikuvat sen varaan.



Mitä tästä kaikesta haluan sanoa? Älä anna ravintolan vaatimattoman ulkoisen habituksen hämätä sinua. Kun kerran astelet tämän kyltin alta sisään, haluat palata tänne uudestaan. Savolaisittain sanottuna: "Liian paljon hyvvee on ihanoo!"

Biisisuositus: Gin Wigmore - Black Sheep

25. lokakuuta 2014

Cavatelli tuorepasta ja täyteläinen tomaattikastike



Mukavaa pastapäivää! Tänään pitäisi olla liputuspäivä, sillä on maailman pastapäivä. Tämä yksinkertainen raaka-aine on ehkä se kaikkein tärkein yksittäinen ilon tuoja keittiössämme. Niinpä pastapostaus on paikallaan. Kaupan päälle pistetään jakoon myös huippuvinkki poimujen tekemiseen pastan pinnalle. Kokeile myös gnocchien kanssa! 

Cavatelli on ehkä vähemmän tunnettu pastamuoto meillä. Sen poimut ja notkot on luotu imemään mehukasta kastiketta itseensä, joten kastiketta saa olla paljon. Me teimme cavatellin normaalista tuorepastataikinasta, mutta ohessa myös ohje ricotta-juustoa sisältävään taikinaan. Sen maku on varmaan astetta keveämpi, joten kokeilemme sitä varmasti tulevaisuudessa.

Tuorepastataikina 1

  • 300 g vehnäjauhoja (osa tai kaikki durum-sellaista)
  • 3 kananmunaa
  • 1 keltuainen
  • ripaus suolaa


Tuorepastataikina 2

  • 300 g jauhoja
  • 300 g ricottaa
  • 1 muna
  • 1 keltuainen
  • ripaus suolaa



Sekoita ainekset haluamallasi metodilla (perinteinen jauhokeko-munasilmä tai moderni monitoimikone). Vaivaa taikinaa 15 - 20 minuuttia ja anna levätä tuorekelmuun käärittynä puolisen tuntia jääkaapissa.

Leikkaa pastapallosta pienehköjä paloja ja pyöritä niistä sormenpäillä tai kämmenellä vajaan sentin paksuisia nauhoja. Leikkaa nauhoista 2-3 cm pituisia paloja. BAMBUMATTOA apuna käyttäen paina sormellasi pala litteäksi ja vedä itseesi päin, niin että poimutettu pala kääntyy lähes rullaksi. Hetken harjoittelun jälkeen homma alkaa tuntumaan tosi kivalta ja cavatellitehdas toimii kiihtyvällä vauhdilla.

Keitä hyvin suolatussa runsaassa vedessä muutaman minuutin ajan. Cavatellit ovat periaatteessa valmiita, kun ne nousevat pinnalle. Näin ainakin elokuvissa, mutta kannattaa maistella ja säätää keittoaikaa sen mukaan.

Täyteläinen tomaattikastike

  • aimo loraus oliiviöljyä
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 2 tölkkiä Mutti San Marzano kuorittuja tomaatteja
  • 2 peperoncinoa murskattuna
  • nippu basilikan lehtiä
  • hieman suolaa ja pippuria
  • 2 rkl voita


Paista silputtua sipulia oliiviöljyssä keskilämmöllä kymmenisen minuuttia. Lisää pilkotut valkosipulin kynnet ja kypsyttele minuutti. Lisää tomaattitölkit, puolet basilikan lehdistä ja peperoncino. Anna muhia kannen alla miedolla lämmöllä tunti välillä hieman sekoittaen. Mausta varovasti suolalla ja pippurilla. Jos tomaatit ovat hyviä, kastike ei tarvitse paljoa suolaa. Massiivinen suolamäärä kuuluu pastan keitinveteen, jota voit muutaman lusikallisen lisätä kastikkeeseen loppuvaiheessa. Lisää loppu basilika, keitä hetki, heitä sekaan voi ja hämmennä tasaiseksi. Nosta vastakeitetty pasta reikäkauhalla kastikkeeseen ja anna imeä makuja minuutin verran. Nauti.






Biisisuositus: Dungen - Festival



21. lokakuuta 2014

Chicken pot pie



Chicken pot pie on näköjään klassinen lohturuoka rapakon takana. Se keikkuu classic comfort food -listauksilla kärkisijoilla Mac ´n´Cheesen, lihamurekkeen, pizzan ja perunamuusin ohella. Minä en ollut ennen kuullutkaan moisesta, kun Kissa ehdotti sitä viikonlopun ateriaksi. Hän oli bongannut sen pari vuotta vanhasta Maku-lehdestä. Mikäs siinä, armottomasti päälle painava syksy on nostanut lohturuoat arvoiseensa asemaan ruokapöydässämme. Hyvästi nihkeät salaatit ja terveysruoat vähäksi aikaa! Nyt nautitaan sielua lämmittävistä elämyksistä ja kerätään vararasvoja kylmää talvea varten.

Nopean surffausreissun perusteella Chicken pot pie taitaa olla kohtuullisen tuntematon eväs meillä täällä kylmässä pohjolassa. Suomenkielistä vastinetta en tälle ruoalle löytänyt, joten kokeillaan tähän nyt karkeata käännöstä "kanaruukkupiiras". Olipa tämän ruokalajin nimi mikä tahansa, herkullista se ainakin on. Jokainen ruokailija saa eteensä oman taikinalla kuorrutetun ruukun, jonka sisältä löytyy mahtavan makuinen kanamuhennos.

Muuntelin klassista ohjetta hieman itään päin lisäämällä nesteeksi kookosmaitoa ja maustamalla muhennosta soijakastikkeella ja srirachalla. Kanan voi hyvin myös keittää juuresten kanssa ja käyttää keitinvettä liemipohjana. Paahdettu kurpitsa sopisi varmasti myös hyvin maissinjyvien tilalle makeutta tuomaan. Ja voitaikinan voi tietysti tehdä itse jos viitseliäisyyttä riittää. Ja tänään jos viitseliäisyyttä riittää, taidamme osallistua tällä reseptillä mahtavan Onko Nälkä-blogin lohturuokakisaan.


Chicken pot pie


  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 600 g luuttomia broilerin rintaleikkeitä
  • 2 rkl voita
  • 1 sipuli
  • 2 sellerin vartta
  • 2-4 porkkanaa
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 rosmariinin oksa, lehdet silputtuina
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • 1-2 dl herneitä
  • 1-2 dl maissinjyviä
  • 2 dl kuivattuja suppilovahveroita tai muita sieniä
  • 3 dl kanalientä
  • 1 dl kookosmaitoa
  • 1 rkl makeaa soijakastiketta
  • 1 tl srirachaa
  • 3-4 rkl ruskeaa maizenaa
  • paketti voitaikinaa
  • kananmuna + loraus vettä voiteluun



Laita sienet likoamaan pariin desiin vettä. Kuumenna öljy paistinpannussa keskilämmöllä ja paista rintaleikkeet lähes kypsiksi. Siirrä sivuun. Aseta voitaikinalevyt leivinpaperille sulamaan.

Sulata voi pannulla ja hauduta siinä silputtua sipulia muutama minuutti. Lisää paloiteltu porkkana, varsiselleri ja hienonnettu valkosipuli. Kääntele niitä pari minuuttia ja heitä joukkoon paloiteltu kana, kuivaksi puristetut sienet (säästä liotusvesi) ja yrtit. Hetken päästä lisää vielä herneet, maissinjyvät, kanaliemi ja loraus sienten liotusvettä. Keittele soppaa kunnes porkkanat ovat sopivan kypsiä ja lisää kookosmaito, soijakastike ja sriracha. Mausta tarpeen mukaan suolalla ja pippurilla. Suurusta maizenalla, kunnes saat keitosta lähes muhennosmaisen.

Kauli voitaikinalevyt jauhojen avulla ohuemmiksi. Sekoita pienessä kulhossa kananmunaan tilkka vettä, ja voitele tällä ruukkujen reunat. Täytä ruukun tilavuudesta n. ¾ kanamuhennoksella ja levitä taikinakuori päälle. Voitele pinta kananmunalla ja pistele muutaman kerran haarukalla. Paista uunissa 200 asteessa noin 20-30 minuuttia, kunnes kuori on kauniin ruskea.

Lisukkeena voi nauttia Chicken pot pie´n vaikutuksen alaisena tehtyä taidetta:

Biisisuositus: Pink Floyd - Bike

15. lokakuuta 2014

Mac and cheese feat. Paahdettu Kurpitsa & Raaka Makkara



Mac and cheese on se jenkkien lohturuoka numero Uno. Juustoinen ja raskas mutta niin maukas. Tällä kertaa tuunasin sitä vähän makeampaan suuntaan sekoittamalla perinteistä pakkaa paahdetuilla kurpitsakuutioilla. Ja niin kuin tässä ei olisi vielä tarpeeksi noita kalorioita, lisäsin vielä vähän energiaa raakamakkarapalleroilla. Jos olisin kilpailuhenkinen (ai en muka), olisin tällaisella herkulla osallistunut käynnissä olevaan lohturuoka- reseptikisaan. Mutta kun vatsa on niin täynnä etten jaksa.

Mac 'n' cheese kurpitsalla ja tuoremakkaralla


  • 350 g makaronia tai vastaavaa 
  • ½ myskikurpitsa
  • 2 - 3 tuoremakkaraa

juustokastike

  • 2 rkl voita
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 5 dl maitoa
  • ½ dl kuohukermaa
  • ripaus jauhettua muskottipähkinää
  • 1 laakerinlehti
  •  suolaa ja valkopippuria
  • 3 dl raastettua cheddaria
  • 2 dl raastettua gruyerea
  • 1 dl raastettua parmesaania


Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kuori ja paloittele kurpitsa 2 cm kuutioiksi. Levitä kuutiot uunipellille leivinpaperin päälle ja pirskottele päälle oliiviöljyä. Paahda uunissa kunnes ne pehmenevät.

Paista tuoremakkaroita pannulla tilkassa öljyä 15 - 20 minuuttia, kunnes makkarat ovat kypsiä.

Keitä makaronit väljässä hyvin suolatussa vedessä kypsiksi ja valuta hyvin.

Sulata voi miedolla lämmöllä kattilassa ja kypsennä jauhoja hetki. Lisää vähitellen maito vispilällä jatkuvasti sekoittaen. Heitä sekaan laakerinlehti ja kuumenna miedolla lämmöllä kunnes kastike pulpahtaa ja paksuuntuu sopivasti. Lisää vielä kerma ja siirrä kattila pois liedeltä. Mausta maltillisesti suolalla ja valkopippurilla ja lisää ripaus muskottipähkinää. Lisää juustot ja sekoita juustokastike tasaiseksi.

Kaada makaronit voideltuun uunivuokaan ja sekoita kurpitsakuutiot joukkoon. Leikkaa makkarat pienehköiksi paloiksi ja sotke nekin mukaan. Lisää juustokastike, sekoita ja raasta vielä hieman parmesaania päälle. Paista uunissa noin 25 minuuttia.

Biisisuositus: Tapani kansalainen - Kyttäjuttu

12. lokakuuta 2014

Osaatko keittää kananmunan?



Mikä voisi olla yksinkertaisempaa kuin kananmunan keittäminen? Kiehautat vain kattilallisen vettä, pudotat varovasti munan ja odotat kunnes muna on kypsä. Valkuainen voi olla hieman kuminen, keltuainen hieman epätasaisesti kypsynyt, mutta tälläkin lähtee aamu käyntiin.

Tästä yksinkertaisestakin asiasta löytyy kuitenkin variaatioita ja uskomuksia melkein yhtä paljon kuin on keittäjiäkin. Minä olen aikaisemmin lisännyt veteen suolaa ja laittanut munat kiehuvaan veteen. Suolan olen kuvitellut helpottavan munien kuorimista, mutta hieman asiaan tutustuttuani, temppu taitaakin olla turha. Suurin yksittäinen asia, joka vaikuttaa kuorimisen onnistumiseen, on munien tuoreus. Vastamunitun munan valkuainen on happamampi kuin kuori, jolloin valkuainen kiinnittyy tiukemmin kuorikalvoon. Munan ikääntyessä kuorikalvo päästää enemmän ilmaa sisään ja valkuaisen happamuus vähenee. Tällöin kuoriminenkin helpottuu. Eli jos aiot kuoria munat, osta hieman iäkkäämpiä munia.

Kuorimisen helpottamiseen löytyy muitakin keinoja. Suolan sijaan leivinjauheen lisääminen keitinveteen vaikuttaa happamuuteen ja näin kuori irtoaa helpommin. Tätä tippiä ei ole vielä meillä kokeiltu, mutta voi toimiakin.

Kun munat lisätään kiehuvaan veteen, kaikki eivät aina säily rajusta shokista ehjänä. Asiaa helpottaa jos munien annetaan lämmitä ensin huoneen lämpöisiksi. Tämäkin ongelma poistuu, jos munat lisätäänkin kylmään veteen, ja lämmitetään vesi kiehuvaksi vasta sen jälkeen. Tällöin munien kypsyminen tapahtuu kokonaisuudessaan miedommassa lämmössä, jolloin munien rakennekin muodostuu erilaiseksi. Valkuainen ei ole kumista ja keltuaisenkin koostumus on täyteläisempi. Keittoajan mittaaminen tällä metodilla on kuitenkin haastavampaa. Ajastin laitetaan päälle vasta kun vesi alkaa kiehumaan kunnolla. Jenkit tuntuvat suosivan enemmän tätä metodia.

Lyhyen empiirisen tutkimustyön jälkeen olen päätynyt tähän tapaan:

1. Laita kananmunat kattilaan. Laske vettä niin, että munat peittyvät kokonaan. Väännä keittolevyn nupit kaakkoon ja odota kunnes vesi alkaa kiehumaan kunnolla. Siirrä kattila pois kuumalta levyltä ja laita kansi päälle. Odota.

2. Jos haluat löysän munan, jossa keltuainen on juokseva, odota 4 minuuttia
Jos haluat kiinteämmän munan jossa keltuainen on jo osittain hyytynyt, odota 6 minuuttia
Jos haluat kovahkon munan, jossa keltuaisen rakenne on kuitenkin kermainen, odota 10 minuuttia

3. Ota muna kattilasta ja anna sen kuivua kuumana 1 minuutin ajan. Tämä testatusti helpottaa kuorimista. Laita sen jälkeen muna jääkylmään veteen 1-2 minuutiksi. Valmis.

Tällä metodilla munien keittoaikaan vaikuttavat kuitenkin vielä monet muuttujat. Kananmunan koko, lähtölämpötila (säilytätkö jääkaapissa vai huoneen lämmössä), keittolevyn teho ja veden määrä nyt ainakin. Ja jos keität niitä munia Mount Everestin huipulla, niin lisää aikaa reilusti, sillä ilmanpaine vaikuttaa veden kiehumispisteeseen. Oikea aika omassa keittiössäsi löytyy kokeilemalla.

Biisisuositus: The Beatles - I Am the Walrus

9. lokakuuta 2014

Lohicarbonara



Lähestyvän kananmunan päivän kunniaksi piti keksiä joku olennaisesti munaa hyödyntävä, nopeasti valmistuva ruoka. Pastahan on varsinaista pikaruokaa ja carbonara varsinainen pastaklassikko. Tässä versiossa pekoni on vaihdettu lohikuutioihin. Se toi annokseen yllättävää keveyttä, ja keltuaisten täyteläisyys ja mustapippurin potku erottuivat jopa paremmin kuin alkuperäisversiossa.

Niinkuin paras televisiossa pyörivä ruokaohjelma, Australian Masterchefkin muutama jakso sitten teroitti, carbonarassa ei käytetä kermaa. Täyteläisyys tulee kananmunan keltuaisista ja jos homma tuntuu muuten liian kuivalta, voi siihen lisätä hieman pastan keitinvettä.

Australian Masterchefiä tippuu tallenteisiin sen verran usein, että käytettävissä olevat katseluresurssit eivät aivan riitä reaaliaikaiseen tilanteen seuraamiseen. Eli ei merkittäviä juonipaljastuksia tämän jutun mahdollisiin kommentteihin, pliiis.


Lohicarbonara


  • 400 g hyvää spagettia (esim. De Cecco)
  • 400 g ruodotonta lohifilettä
  • 4 kananmunan keltuaista
  • 30 g raastettua grana padanoa tai parmesaania
  • 30 g raastettua pecorinoa
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • Nippu tuoreen timjamin oksia
  • suolaa
  • vasta rouhittua mustapippuria

Laita iso kattilallinen vettä kiehumaan. Leikkaa lohi noin 1 cm kokoisiksi kuutioiksi. Riivi lehdet timjamista ja silppua ne. Erottele kananmunan keltuaiset ja laita ne isoon erilliseen kulhoon. Sekoita raastetut juustot keltuaisten kanssa ja mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.

Kun pastavesi kiehuu kunnolla, heitä sekaan 2 rkl suolaa ja perään spagetti. Hämmennä hieman aluksi ja jätä kiehumaan reippaasti ilman kantta.

Kuori valkosipulin kynsi ja halkaise se pitkittäin. Kuumenna oliiviöljy paistinpannussa ja lisää valkosipuli. Paistele keskilämmöllä hetki irroittaaksesi valkosipulin aromeja öljyyn. Lisää lohikuutiot ja paista niitä pari minuuttia. Lisää sitten tuore timjami ja mausta suolalla ja pippurilla. Kun lohikuutiot ovat juuri ja juuri kypsiä, poista valkosipulit ja siirrä paistinpannu sivuun.

Kun pastan keittoajasta on jäljellä pari minuuttia, ota keitinvettä talteen noin 1 dl. Kun spagetin kypsyys on kutakuinkin al dente, valuta se siivilässä ja kaada keltuaisseoksen joukkoon. Hämmentele kunnolla sekaisin ja kaada lohikuutiot liemineen päälle. Jos carbonara näyttää hieman kuivalta lisää tilkka spagetin keitinvettä. 

Annostele heti lautasille, rouhi päälle kunnon kierros mustapippuria ja nauti.

Biisisuositus: Wolfmother - Cosmic Egg

4. lokakuuta 2014

Tuoremakkaroita ja paprikoita



Makkara on suosikkiproteiinini ruoanlaitossa. Siitä on ainakin vaikea saada liian kuivaa meikäläisenkään taidoilla. Tuoremakkaroiden valikoima kasvaa ilahduttavaa vauhtia. Kotimaiset valmistajat tuovat uusia yritelmiä marketteihin asti ja hyvää tuontitavaraa näkyy pienempien yrittäjien valikoimissa useammin. 

Tämä ohje on makeiden paprikoiden ja suolaisten makkaroiden ihana liitto Saku Tuomisen ansiokkaasta kirjasta Basta!

Tuoremakkaroita ja paprikoita


  • 2 isoa keltaista paprikaa
  • 2 isoa punaista paprikaa
  • 2 sipulia
  • oliiviöljyä
  • 800 g tuoremakkaraa (meillä chorizoa ja salsicciaa)
  • tuoretta basilikaa

Pese ja halkaise paprikat, poista siemenkodat ja laita uunin grillivastus päälle. Paahda paprikoita kunnes ne alkavat hieman mustua. Ota paprikat pois uunista ja säädä uuni tasalämmölle 180 asteeseen. Laita makkarat kevyesti öljyttyyn uunivuokaan ja paista 20 minuuttia. Viipaloi sipulit ja freesaa niitä paistinpannulla. Paloittele paprikat hieman pienemmiksi ja sekoita ne, sipulit ja makkarat vuoassa. Revi päälle basilikaa ja paista uunissa vielä 10 minuuttia. 

2. lokakuuta 2014

Syksy ja Stifado



Selvä syksyn merkki on pitkään hautuvien lihapatojen saapuminen ruokapöytäämme. Pataruokien valmistamisessa on jotakin alkukantaista ja tyydyttävää. Turha väsertäminen saa jäädä pois. Vaikenta ruoan valmistamisessa on päättää, mitä lihaa pataan heittää ja makua antavat ainesosat. Loppu sujuu miltei itsekseen. 

Tällä kertaa makunystyröitämme pääsi hellimään Kreikan matkoilta tuttu Stifado. Koska usein ohjeissa esiintyvää pupua ei nyt ollut saatavilla, käytimme naudanpaistia. Stifado-ohje kuuluu siihen kastiin, että on mahdotonta mennä sanomaan yhtä ja ainoaa alkuperäistä reseptiä. Tärkeimmät elementit lienevät kuitenkin happamuus, joka tulee viinistä ja viinietikasta, kokonaisten pikkusipulien runsaus sekä kanelin ja muiden mausteiden aromit.  

Koska mielestäni lihan marinointi entisestään syventää makuja, päädyin tekemään Stifadon tätä Jamien ohjetta mukaillen.



Stifado

  • 1 kg naudanpaistia
Marinadi
  • 3 valkosipulin kynttä kuorittuna ja halkaistuna
  • 3 laakerinlehteä
  • kokonaisia maustepippureita
  • 4 kokonaista neilikkaa
  • 3 muskottikukkaa
  • 1 - 2 kanelitankoa
  • ½ pulloa punaviiniä
  • 4 rkl punaviinietikkaa

  • 12 pikkusipulia
  • oliiviöljyä ja voita paistamiseen
  • 1 prk kuorittuja säilyketomaatteja
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • suolaa, mustapippuria myllystä


Leikkaa liha suurehkoiksi kuutioiksi ja peittele ne marinadin aineksilla. Liha saa ottaa makua peitteestään vähintään pari tuntia.  

Paista pikkusipuleita valurautapadassa oliiviöljyssä viitisen minuuttia. Ota ruskistuneet ja pehmenneet sipulit padasta pois ja lisää pataan voita. Ota lihat marinadista, mutta säästä liemi. Paista lihoja padassa, kunnes ne ovat kauttaaltaan kauniin ruskeita. Mausta lihat suolalla. Lisää sipulit, marinadi,säilyketomaatit ja pyree pataan. Lisää tarvittaessa vettä, mutta vain sen verran, että lihat peittyvät. Mausta hyvin suolalla ja mustapippurilla. Anna hautua kannen alla 1 ½ - 2 tuntia.     

Lisukkeena tarjosimme orzo-pastaa ja Horiatikia, tuttavallisemmin kreikkalaista salaattia.


Viinisuositus: Tsantali Nemea Réserve - Kreikka

Biisisuositus: Kaseva - Syksy