20. heinäkuuta 2015

Parsakaalisalaatti Alènin tapaan



Palataanpa takaisin salaatteihin. Mistä tunnistaa salaatin kun sellainen kävelee vastaan? Onko sillä joku määritelmä, jolla se erottuu muista ruokalajiryhmistä? Onko salaatissa aina kasviksia, voiko salaatin tehdä vain yhdestä raaka-aineesta? Se voi olla kylmä tai lämmin ja siinä voi käyttää mitä tahansa eläin- tai kasvikunnan tuotteita. Voiko sitä juoda? Ainakaan salaatin alkuperäinen latinankielinen nimi "salata" ei johda jäljille, sillä se tarkoittaa suolaista. Jostain syystä salaatin tunnistaa kuitenkin salaatiksi kun sellainen eteen laitetaan. 

Parhaat salaatit koostuvat muutamasta aineksesta, jotka täydentävät hyvin toisiaan. Hyvä lisukesalaatti on raikas, makea, suolainen ja mukavasti hapan. Sen rakenne on samalla pehmeän täyteläinen ja rouskuvan rapea.  Kesällä sellaisia pitää kokeilla ja postata muistiin niin paljon kuin ehtii. Löytyypähän sitten ympäri vuoden kunnon repertuaari mielenkiintoisempia lisukkeita riisin, perunan tai pastan tilalle. 

Tämä ruokaisa parsakaalisalaatti maistuu hyvin myös talvella. Jogurttipohjaisen kastikkeen ansiosta se maistuu täyteläiseltä, mutta myös kevyeltä ja raikkaalta. Hapokkuus tulee omenasta ja sitruunasta, makeus rusinoista ja siirapista, rapeus ja suolaisuus pekonista. Kesäsipulin tilalla voi talvella käyttää alkuperäisen ohjeen mukaisesti punasipulia. 

Parsakaali tuntuu välillä vähän tylsältä vihannekselta. Monesti se voi johtua siitä, että se tulee helposti keitettyä hieman yli. Tässä ohjeessa sitä ei varsinaisesti keitetä, vaan kuuma vesi kaadetaan parsakaalien päälle. Resepti on lievästi muunneltu versio ohjeesta, joka löytyy Henri Alènin ja Annukka Oksasen mainiosta opuksesta Vuoden keittokirja.


Parsakaalisalaatti


  • 4 siivua pekonia
  • 300 g parsakaalin kukintoja
  • 1 kesäsipulin varsi
  • 1 hapan omena
  • 1 rkl rusinoita

Kastike
  • 1½ dl turkkilaista jogurttia
  • 2 tl agavesiirappia
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 2 tl kokojyväsinappia
  • suolaa ja mustapippuria

Pistä pekonisiivut kylmälle pannulle ja paista keskilämmöllä rapeaksi. Nosta talouspaperin päälle valumaan. Pilko parsakaalin kukinnot pienemmiksi, laita kulhoon ja kaada kiehuvaa vettä päälle. Anna kypsyä 2-3 minuuttia. Valuta ja jäähdytä kylmässä vedessä, näin parsakaali säilyy kauniin vihreänä.

Pilko kesäsipuli ja omena. Sekoita kulhossa parsakaali, omena, sipuli ja rusinat. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kääntele parsakaalin joukkoon. Murustele pekoni päälle. 



Biisisuositus: New Electric Ride - All Who You Know


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti