11. tammikuuta 2015

Ratatouille spagetti



Jos nyt alkuvuodesta pitäisi elää hieman terveellisemmin ja hyvitellä joulun ahmimisesta kärsivää omaatuntoa, on kaksi selvää keventämisen kohdetta. Hyvällä itsekurilla varustettu ihminen voisi alkaa viettämään tipatonta tammikuuta. Me heikommat yksilöt, joille viikonloppuaterian punaviinilasillisesta luopuminen tuntuu ylivoimaiselta ponnistukselta, voisimme ohjata ruokavaliotamme enemmän kasvispainotteiseen suuntaan.

Helpommin sanottu kuin tehty. Lihan ja kalan pois jättäminen raaka-aineista ohjaa reitin aivojen reseptiarkistossa tyhjään muistipaikkaan. Omaatuntoa ei yhtään rauhoita, kun huomaa hyvien kasvisruokareseptien puuttuvan repertuaarista lähes kokonaan. Ainoa heti mieleen tuleva ruoka on klassinen ratatouille, joka yksinään on hieman tylsä eväs. Onneksi mieleen palaa välähdys jostain jenkkiblogista, jossa oli yhdistetty onnistuneesti ratatouille ja pasta. Ei hassumpaa.

Ja hyväähän siitä tuli. Lihan puuttumista ei huomannut ollenkaan, uunikuivattu tomaatti ja paistettu munakoiso maistuivat mahtavasti. Munakoisoa pitäisi muutenkin muistaa käyttää enemmän.


Ratatouille Spagetti


  • 350 g spagettia
  • oliiviöljyä
  • rasia miniluumutomaatteja
  • puolikas iso munakoiso
  • punainen paprika
  • pieni kesäkurpitsa
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl tummaa balsamicoa
  • suolaa ja vastarouhittua mustapippuria
  • 10 basilikan lehteä




Lämmitä uuni 150 asteeseen. Puolita miniluumutomaatit pitkittäin ja lado ne leivinpaperilla päällystetylle uunipellille leikkauspuoli ylöspäin. Lorauta päälle oliiviöljyä ja paista uunissa 30- 40 minuuttia.

Kuutioi munakoiso, kesäkurpitsa ja paprika reilun sentin kokoisiksi kuutioiksi. Pilko valkosipuli. 

Lämmitä pari ruokalusikallista oliiviöljyä isossa paistinpannussa ja ruskista munakoisokuutioita noin kymmenen minuuttia, kunnes ne ovat melkein pehmenneet. Siirrä munakoisokuutiot syrjään.

Laita pastavesi kiehumaan isoon kattilaan.

Lisää pannulle öljyä ja heitä paprika, kesäkurpitsa ja valkosipuli perään. Kypsennä näitäkin noin kymmenen minuuttia.

Keitä spagetti hyvin suolatussa vedessä al denteksi.

Ota tomaatit uunista ja kumoa ne ja munakoisot paistinpannulle. Lisää pari ruokalusikallista pastan keitinvettä. Mausta hyvin suolalla, pippurilla, balsamicolla ja silputulla basilikalla.

Yhdistä pannulla valutettu pasta ja ratatouille ja anna makujen tasaantua hetki. 

Nauti raastetun parmesaanin kanssa.

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva pastaidea. Munakoiso-tomaattikombo on kyllä mainio. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rommirusina, kombo toimii hienosti myös klassisessa pasta normassa.

      Poista