26. elokuuta 2014

Kale rokkaa



Anoppini on kasvattanut lehtikaalia jo pitkään, paljon ennen kuin siitä tuli niin supertrendikäs. Pikkuhiljaa minunkin uteliaisuuteni heräsi tätä luonnon terveyspommia kohtaan. Aluksi sitä tuli sujauteltua kainommin ruokien joukkoon, lähinnä wokkeihin ja pastoihin. Nyt lehtikaalin ei tarvitse tyytyä enää sivuosaan, vaan se saa loistaa tähtenä! 

Lehtikaali on lisäksi kiitollinen kasvatettava. Siellä se kasvimaalla porskuttaa, vaikka on joutunut melko lailla olemaan oman onnensa nojassa. Se myös kestää hyvin kylmenevää syksyä, joten luvassa on vielä pitkä kausi tämän herkun seurassa.  


Sriracha lehtikaalisipsit


  • lehtikaalia
  • 1 rkl sormisuolaa
  • ½ dl oliiiviöljyä
  • 1 - 2 rkl sitruunamehua
  • ½ rkl Sriracha-kastiketta


Leikkaa saksilla lehtikaalista keskiruoti pois. Revi lehdet pienemmiksi. Huuhtele ja kuivaa hyvin. Asettele ne leivinpaperin päälle yhteen kerrokseen. Sekoita kulhossa oliiviöljy, sitruunamehu ja Sriracha-kastike. Pyörittele lehdet öljyseoksella ja ripottele päälle sormisuolaa. 

Laita uunipelti 175 asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi. Kääntele sipsejä kertaalleen. Tarkkaile sipsien kypsymistä; ne saavat ruskistua reunoilta, mutta varo, että ne eivät pala.

Olivatpa muuten hyviä!



Biisisuositus: J.J. cale & Eric Clapton - After Midnight & Call Me The Breeze

8 kommenttia:

  1. Onpas kyllä komea lehtikaalipuska. :) Lehtikaalisipsit on hyviä ja niitä tosiaan voi hyvällä omallatunnolla vetäistä naamariin suuremmankin määrän..

    VastaaPoista
  2. Aivan totta! Ainahan sitä kaipaa sellaista herkkua, joka olisi myös terveellistä! Tosin öljyä ja suolaa ei kannata poiskaan jättää :)

    VastaaPoista
  3. Näitä on kehunut nyt niin moni (ja todella herkullisiltahan nuo näyttävät!), että pakkohan se on itsekin kokeilla :) Hyvä tietää myös, että lehtikaali voisi pärjätä meidän kesälomien ajaksi yksinään jäävällä kasvimaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin aion vielä kokeilla sipsejä eri makuvariaatioilla, ovat ne vaan niin hyviä! Ja lehtikaali kestää kyllä hyvin itsenäisestikin, jos ei vaan tuholaiset pääse yllättämään. Tämä kesä taisi olla liian kuuma tuholaisillekin, kun lehtiin ei ole ilmestynyt yhtään syöntireikiä!

      Poista
  4. Komea kaali, ihan pusikko! Meidän lehtikaali olisi kaivannut vähän enemmän voimaa kasvaakseen. Ensi kerralla kukkokastiketta sipseihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaali vei varmaan kaiken voiman kasvimaalla, koska mm. vieruskaverille fenkolille kasvoi vain hassut pikkutupsut. Mutta hyvä, että joku sato onnistuu!

      Poista