4. tammikuuta 2014

Tulta munille!



Olisihan tämän eineksen voinut nimetä vaikkapa "Munia ja mozzarellaa tulisessa tomaattikastikkeessa". Mutta kuitenkin salaisesti toivon, että oheinen otsikko voisi tuoda enemmän klikkauksia. Tietysti näillä kävijämäärillä ei vielä taivaita tavoitella, mutta kuitenkin sisäinen pasifistini käy ankaraa kamppailua rosvojoukkoa vastaan, kuten elokuvassa "Vain muutaman klikkauksen tähden"?

Aloitimme blogin kirjoittamisen viime vuoden helmikuussa, mutta julkaisimme sen vasta syyskuussa. Alkuperäisenä ajatuksena taisi olla, kuten varmasti monella muullakin kollegalla, käyttää blogia muistikirjana kulinarististen onnistumisten ja katastrofien tallentamiseen. Vieläkään moni ystävämme tai sukulaisemme ei tiedä tästä pienestä harrastuksestamme, emmekä ole lukijoita lähipiiristämme klikkauksien toivossa haalineet. Mutta kun ruokablogista on kysymys, niinhän siinä käy, että nälkä kasvaa syödessä.

Näin suurten intohimojen parissa rajat alkavat helposti hämärtymään. Nyt kun bloggaamisen etiikasta on herännyt niin paljon keskustelua, joutuu itsekin miettimään omaa moraaliaan. Alkuperäinen ajatuksemme oli saada yhdistettyä samalla foorumilla ruoan, viinin ja musiikin tuoma ainutlaatuinen nautinto. Kun mietimme musiikin mukaan tuomista Youtube-upotusten avulla, eivät tekijänoikeudet olleet päällimmäisinä mielessä. Vieläkin kyseinen lainsäädäntä on hämärän peitossa, asiasta voisi joku valistuneempi meitä opastaa joko kommenttilaatikon tai kissan sähköpostin kautta.

Mutta ruokaahan tänne tultiin postaamaan. Tässä yksi mahtava alkuruoka, jota olemme David Roccon ja Sopranos-keittokirjan ohjeista hieman säätäneet. Hieman tulisen tomaattikastikkeen päälle rikotaan kananmunia ja mozzarellaa. Tuloksena on pehmeä, aromikas ja lievästi takapotkuinen eväs.

Tulta munille!


  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 1 prk hyvää tomaattimurskaa (Mutti)
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 2-3 peperoncinoa tai puolikas tuore chili
  • muutama basilikan lehti
  • suolaa ja mustapippuria
  • 4 kananmunaa
  • 1 mozzarellapallo siivutettuna ja revittynä

Lopuksi suolaa, mustapippuria ja tuoretta basilikaa

Pistä isohko kannellinen paistinpannu tulille ja kuullota sipuleita oliiviöljyssä minuutin verran. Lisää murskatut peperoncinot, kääntele hetki ja kaada perään tomaattimurska. Anna muhia kannen alla viisi minuuttia ja revi joukkoon basilikan lehdet. Kierrä joukkoon hieman suolaa ja pippuria. Keitä hiljaisella tulella kannen alla vielä viisi minuuttia.

Tee tomaattikastikeeseen neljä kuoppaa ja riko munat varovasti niihin. Revi munien väliin palasia mozzarellasta. Laita taas kansi päälle ja kypsennä miedolla lämmöllä 5 - 10 minuuttia. Kun kananmunien pinta on hieman hyytynyt, alkaa olla valmista. Ripottele päälle vielä suolaa, mustapippuria ja basilikan lehtiä ja tarjoile heti.



Viinisuositus: Don Camillo Sangiovese, Italia

4 kommenttia:

  1. Otsikoinnilla on tosiaankin vaikutusta :D Eikä ruokakaan vaikuta hullummalta. Samoja bloggaamisjuttuja minäkin olen pohtinut, nälkä kasvaa syödessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä jo niin kova nälkä, ettei kohta jaksa enää edes syödä :) Olisikohan kissa jo kattanut pöydän...

      Poista
  2. Haa, kerrassaan mainio otsikko ja blogi - kiva että tulitte julkisuuteen! Ensi kuussa kippistellään sitten kahtaalla synttärien kunniaksi (jos YouTube -tyypit ei sulje mua sitä ennen (velka)vankilaan..)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielläpä sitten samassa vankilassa vaihdellaan reseptejä...

      Poista