12. marraskuuta 2013

Osso bucoa sitruunaisen couscousin kera



Isänpäivän aterialla nautittiin alkuruokana kampasimpukoita ja pääruokana osso bucoa. Juhlakalun mielestä ateria oli massiivisen onnistunut. Hyvä niin, nyt voin taas luovuttaa tulevat kyökkivuorot tänä päivänä levänneelle arjen sankarillemme. 

Osso buco

  • 3 naudan tai vasikan potkaa, joissa on luu tallella
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • suolaa
  • mustapippuria
  • voita
  • oliiviöljyä
  • sipuli
  • 400 g kuorittuja tomaatteja
  • desi punaviiniä
  • 2 ½ dl lihalientä

Gremolata

  • yhden luomusitruunan raastettu kuori
  • iso nippu persiljaa
  • 2 valkosipulin kynttä

Kierittele potkaviipaleet vehnäjauhoissa, joihin on sekoitettu suolaa. Kuumenna voi ja öljy padassa. Ruskista potkaviipaleet kunnolla molemmin puolin ja mausta suolalla ja pippurilla. Nosta viipaleet padasta ja ruskista pannulla olevassa rasvassa silputtu sipuli. Lisää joukkoon kuoritut tomaatit ja pilko niitä padassa pienemmiksi. Hauduta kasaan viisi minuuttia. Lisää viini ja kiehauta. Kaada lihaliemi ja anna kiehua reippaasti jonkin aikaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Nosta potkaviipaleet kastikkeeseen ja vähennä lämpöä. Anna hautua kannen alla 1 ½ tuntia. 

Gremolataa varten pese sitruunan kuori ja raasta se. Yhdistä leikkuulaudalla kuoriraaste, pieneksi hienonnetut valkosipulinkynnet ja persilja.  Laita tarjoiluastiaan ja ripottele pöydässä lihan päälle. 

Osso bucon lisukkeena maistuu sitruunainen couscous, jonka ohje löytyy kirjasta Kevyesti Gordon Ramseyn tapaan. Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluu vielä herneitä, mutta tästä versiosta jätin ne pois.

Sitruuna couscous

  • 250 g couscousta
  • 1 luomusitruunan raastettu kuori
  • silputtua rosmariinia
  • suolaa ja pippuria
  • 3 dl kiehuvaa kanalientä
  • ½ sitruunan mehu
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • kourallinen silputtua lehtipersiljaa

Sekoita isossa kulhossa couscous, sitruunan kuoriraaste ja rosmariini. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada kiehuva kanaliemi päälle ja anna turvota tuorekelmulla peitettynä viisi minuuttia. Sekoita pienessä kipossa sitruunan mehu ja oliiviöljy, mausta suolalla ja pippurilla. Kun couscous on imenyt itseensä kaiken nesteen, kääntele sitä haarukalla niin, että jyväset irtoavat toisistaan. Lisää kastike ja silputtu persilja. Kääntele ainekset sekaisin.



Viinisuositus: Lo Zoccolaio, Dolcetto d'Alba 2012

Biisisuositus: Mikä tahansa Rushin biisi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti