25. joulukuuta 2015

Ruusukaali-kvinoasalaatti



Tämä joulu on mennyt toistaiseksi ilman suurempia kommelluksia. Kukaan ei ole unohtunut uuniin. Ja pukkikin pääsi tuomaan lahjat. Kaivattu lumikin satoi parahiksi juuri aatoksi. Ihmeellistä Joulun taikaa! 

Jouluaaton runsaudensarven eli kalojen jälkeen vatsassa ei juurikaan ole enää tilaa lämpimille ruuille. Muutama siivu kinkkua tietysti uppoaa aina ja lusikallinen jotakin perinteikästä tai tuunattua laatikkoa. Tänä vuonna spessuherkkua oli itse tekemäni karjalanpiirakat. Mutta valtaisan ähkyn välttämiseksi (voiko sitä välttää?) kinkun kaveriksi riittää meillä oikein mainiosti erilaiset salaatit. Tänä vuonna teimme sienisalaattia, verigreippi-fenkolisalaattia sekä tätä ruusukaali-kvinoasalaattia, jonka ohje on viime vuoden Soppa365 joulunumerosta.

Rauhaisaa Joulua!


Ruusukaali-kvinoasalaatti



  • 300 g ruusukaaleja
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja mustapippuria
  • 1 ½ dl kvinoaa
  • 1 dl kuivattuja karpaloita
  • 1 dl suolapähkinöitä
  • 3 rkl persiljaa
Kastike
  • 1 pieni punasipuli
  • 2 rkl punaviinietikkaa
  • 1 tl dijon sinappia
  • 2 tl vaahterasiirappia
  • 1 rkl öljyä
  • suolaa ja mustapippuria


Poista ruusukaaleista kannat ja uloimmat lehdet. Puolita ja levitä uunipellille. Lisää öljy ja mausta suolalla ja pippurilla. Kääntele kaalit öljyssä. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia kunnes kaalit saavat väriä. Kääntele välillä paahtamisen aikana.

Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä se levittäen tasaiselle alustalle.

Hienonna punasipuli. Sekoita se punaviinietikan, sinapin ja siirapin kanssa. Vatkaa öljy mukaan ja mausta suolalla ja pippurilla. 

Yhdistä kvinoa ja ruusukaalit. Lisää kuivatut karpalot ja suolapähkinät. Sekoita kastike joukkoon. Ripottele pinnalle hienonnettua persiljaa.



Biisisuositus: Walking In The Air


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti