9. maaliskuuta 2015

Tutkimusmatkalla thaikeittiöön



Olemme olleet reilun viikon mittaisella thaikeittiön ekskursiolla. Koska Thaimaa on nyt ulottumattomissamme, tutkimusmatkamme on tapahtunut kotoisassa keittiössämme. Aloitimme opintomatkamme hankkimalla thairuokaan tarvittavia perustarvikkeita aasialaisesta ruokakaupasta. Thaikeittiölle tyypillisiä, muualla harvinaisempia, raaka-aineita ovat kalakastike, sitruunaruoho, galangajuuri ja katkaraputahna. Muita thaimakujen irtoamiselle olennaisia elementtejä ovat muun muassa chilit, kookosmaito ja tietysti jasmiiniriisi. Perustarvikkeet haalittuamme täydensimme ruokavarantojamme hankkimalla oikeastaan vain kasviksia, lihaa, kalaa tai katkarapuja.    

Kuusivuotiaamme ei välttämättä ollut tästä viikosta yhtä innoissaan kuin vanhempansa, vaikkakin pienellä säätämisellä joukosta löytyi myös hänen makunsa kelpuuttamia ruokia. Joka aterialla tarjottava jasmiiniriisi taisi olla hänen pelastuksensa. Jotta emme saisi syytettä lapsemme kyllästämisestä pelkällä riisillä, laitan tähän yhden maittavan kasvislisukkeen ohjeen, joka maistui koko perheelle.

Maissikakkujen yhtenä ainesosana on curryjauhe, jota kannattaa tehdä kerralla isompi satsi, ellet sitten halua useammin tehokasta allijumppaa. Mausteseoksen pyöräyttäminen morttelissa kokonaisista mausteista käy nimittäin hyvästä treenistä. Valmis curryjauheseos säilyy tiiviissä rasiassa vuoden verran ja alla olevasta ohjeesta jauhetta tulee noin 10 rkl. 

Curryjauhe


(Pong kari)

Kokonaiset mausteet

  • 2 tl neilikoita
  • 5 cm kanelitanko
  • 2 tl fenkolin siemeniä
  • 4-5 laakerinlehteä

Jauhetut mausteet

  • 2 rkl jauhettua jeeraa
  • 5 rkl jauhettua korianteria
  • 2 tl kurkumaa
  • 2 tl paprikaa

Pane kokonaiset mausteet kuivalle pannulle ja paahda keskilämmöllä minuutti tai kunnes seos alkaa tuoksua. Jäähdytä mausteet ja jauha mahdollisimman hienoksi morttelissa. Lisää jauhetut mausteet ja sekoita hyvin. 


Maissikakut


(Tod man khao pod)


  • 4-5 maissintähkän jyvät
  • 1 rkl curryjauhetta
  • 2 rkl riisijauhoja
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 1 tl suolaa
  • öljyä paistamiseen

Sekoita kaikki ainekset paksuksi seokseksi. Kuumenna öljy vokissa. Muotoile seoksesta pieniä kakkusia. Paista kullanruskeiksi ja valuta talouspaperin päällä. Tarjoile haluamasi dipin tai kastikkeen kanssa. Kakkusten ja mausteseoksen ohjeet lainattiin kirjasta Thaikeittiö (Vatcharin Bhumichitr).   

Biisisuositus: J. Karjalainen - Riisinjyvä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti