9. helmikuuta 2015

Pieni taivas riittää



Näin se aika vierähtää; Perunabluussia täytti juuri kaksi vuotta. Toisella ikävuodellamme olemme olleet yhä uteliaampia ja kiinnostuneempia ympärillä olevista vaikutteista. Olemme oppineet kanssakulkijoiltamme ja ehkä hivenen myös ilmaisemaan itseämme paremmin. Kaikkea emme osaa, ja sekös välillä harmittaa. Pyllähdämme, mutta nousemme uudestaan ja jatkamme kulkuamme ennakkoluulottomina. Olemmehan sentään parhaassa maailmanvalloitusiässä. 

Seuraava tarjottava on pieni, mutta ei lainkaan vähäinen. Välillä riittää pieni taivas.      


Crostinit hernetahnalla ja viiriäisen munalla


  • patonkia tai ciabattaa
  • oliiviöljyä
  • 200 g pakasteherneitä
  • pieni valkosipulin kynsi
  • 1,5 dl parmesaania raastettuna
  • 1 - 2 rkl sitruunamehua
  • viiriäisen munia
  • suolaa ja pippuria


Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Leikkaa leivästä kahdeksan viipaletta ja öljyä ne kevyesti molemmin puolin. Asettele crostinit leivinpaperille ja paista kymmenisen minuuttia. 

Kiehauta pieni määrä vettä. Keitä herneitä kaksi minuuttia. Valuta ja jäähdytä ne nopeasti. Laita herneet, hienonnettu valkosipuli, parmesaani ja sitruunamehu kippoon ja soseuta sauvasekoittimella pehmeäksi tahnaksi.

Leikkaa viiriäisen munien paksummasta päästä hattu pois varovasti sahalaitaisella veitsellä. Valuta munat yksitellen pieniin kippoihin tai lautaselle rikkomatta keltuaista. Kuumenna öljy pannulla keskilämpöiseksi. Valuta munat varovasti pannulle ja paista pari minuuttia yhdeltä puolelta. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Päällystä crostinit hernetahnalla ja aseta päällimmäiseksi viiriäisen muna.        

Inspiraatio löytyi We Are Not Martha-blogista


Biisisuositus: Dave Lindholm - Pieni taivas


7 kommenttia:

  1. Hienoa, paljon onnea 2-vuotiaalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, innoituksesta ja kanssakulkemisesta :)

      Poista
  2. Onnea 2-vuotiaalle ja hyvää vauhtia kolmannelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös tryffelinkaivajille vaikutteista. Saa nähdä, miten villiksi kolmannen vuoden meno yltyy :)

      Poista
  3. Onnea blogisynttäreistä! Nuo viiriäisenmunat on tosi hankalia rikkoa pannulle nätisti, ettei keltuainen rikkoudu, mutta tuolla teidän vinkillä minäkin ehkä onnistuisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on yllättävän helppo tapa rikkoa viiriäisen muna paistamista varten, mutta mielelläni ottaisin vastalahjana vinkkejä samaisen linnun keitetyn munan kuorimisesta. Se ei meinaa onnistua nätisti millään :) Campasimpukkaa haluamme kiittää tietysti myös inspiroivista ruokaohjeista, mutta eritoten viihdyttävistä tarinoista :)

      Poista
  4. Kiitos ohjeesta! Maistunee myös pääsiäisen pienille vieraille, arvelee mummu

    VastaaPoista