12. syyskuuta 2014

Sadonkorjuuta 12 vuoden takaa



Elämme kiehtovaa sadonkorjuuaikaa ja blogit ovatkin pullollaan sesongin mukaisia herkkuja. Tähän kakkuun käytetty ohrasato on korjattu, mallastettu ja laitettu kypsymään jo 12 vuotta sitten. Toki kakkuun voisi laittaa vähemmänkin aikaa kypsynyttä viskiä, mutta jos haluaa nauttia juomaa myös avecina, on vivahteikas 12-vuotias Auchentoshan oiva valinta. Kakku on ihanan täyteläinen ja viski antaa siihen hienostuneen aromin.    

Irish coffee juustokakku


  • 175 g kaurakeksejä
  • 1 dl sulatettua voita
  • 6 liivatelehteä
  • 300 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 2 keltuaista
  • 1 ½ dl sokeria
  • 1 ½ tl vaniljasokeria
  • 3/4 dl viskiä
  • 1 dl vahvaa kahvia
  • 3 dl kuohukermaa
  • 2 valkuaista

Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos irtopohjavuokaan leivinpaperin päälle. Paista pohjaa 150 asteessa 10 minuuttia.

Upota liivatelehdet kylmään veteen. Vatkaa tuorejuusto, keltuaiset ja sokerit keskenään ja sekoita joukkoon viski. Liuota puristetut liivatelehdet kuumaan kahviin. Jäähdytä hetki ja lisää juustoseokseen. 

Vatkaa kerma ja valkuaiset erikseen vaahdoksi. Sekoita molemmat seokseen. Anna täytteen hyytyä hetki ja kaada pohjan päälle. Hyydytä kylmässä yön yli.  


Viskisuositus: Auchentoshan 12 years old single malt

Biisisuositus: Metallica - Whiskey In The Jar

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti