26. marraskuuta 2013

Kanakorma



Ylivoimaisen Italian lisäksi ainoa i:llä alkava ruokakulttuuri meidän perheessä on Intia. Islanti, Israel ja Irkutsk ovat jostain syystä vielä kokeilematta, eikä intialainenkaan keittiö vielä kovin hyvin hallussa ole. Lähestyvä joulu kuitenkin kolkuttelee sitä muistilohkojen tuoksuosiota, jossa intialaisetkin aromit majailevat. Siispä kylmenevien päivien myötä tartumme taas yhteen ennen kokkeilemattomaan klassikkoon. Kanalta nirri pois ja pannulle (eli joutuisasti marketin broilerihyllylle).

Pitäisiköhän klassisten kanaruokien nimet muuten muuttaa tämän päivän kuluttajaa hämäämästä. Broileria viinissä etc...

Kanakorma

Marinadi
  • vajaa kilo kanan luuttomia rintaleikkeitä
  • 3 dl maustamatonta jogurttia
  • 4 hienonnettua valkosipulin kynttä
  • 1 rkl raastettua inkivääriä
Kastike
  • öljyä tai kirkastettua voita (gheetä)
  • 2 sipulia
  • 2 tl jauhettua korianteria
  • ½ tl kardemumman siemeniä
  • 1 tl jauhettua juustokuminaa
  • 1 tl kurkumaa
  • tuore punainen chili
  • 2 dl vettä
  • ½ dl kermaa tai kookoskermaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl garam masalaa
  • 2 rkl rouhittuja manteleita
  • tuoretta korianteria

Leikkaa nahaton kananrinta isohkoiksi (3 x 3 cm) paloiksi. Sekoita kulhossa jogurtti, raastettu inkivääri, valkosipuli ja kana. Anna marinoitua jääkaapissa useamman tunnin ajan, mielellään jopa yön yli.

Kaada isolle kannelliselle paistinpannulle pari ruokalusikallista öljyä tai kirkastettua voita ja paista keskilämmöllä sipulit pehmeiksi. Nosta sipulit reikäkauhalla sivuun ja lisää pannulle rasvaa. Lisää jauhettu korianteri, kardemumma, juustokumina, kurkuma ja hienonnettu chili. Paistele hetki sekoitellen ja lisää sitten kana marinadeineen. Jatka kypsentämistä keskilämmöllä 10 minuuttia.

Kaada pannulle vesi ja kerma. Sekoita keitos tasaiseksi ja lisää paistettu sipuli ja suola. Vähennä lämpöä ja anna hautua kannen alla puoli tuntia. 

Sekoita lopuksi joukkoon garam masala, rouhitut mantelit ja ripottele pinnalle tuoretta korianteria. Tarjoa sahramilla maustetun basmati-riisin kanssa.


21. marraskuuta 2013

Coney Island hot dog



Jenkit pitävät hodareista. Niin minäkin ja niin myös onneksi perijätärkin. Koskaan emme ole vielä rapakon takana käyneet aitoja maistelemassa, mutta sekin päivä varmasti vielä koittaa. Siihen asti pitää yrittää vääntää omia toisintoja näistä kansallisherkuista. 

Jenkit taitavat olla yhtä intohimoisia ja tarkkoja resepteistään kuin italialaisetkin. Vaikka oikeista toteutustavoista käydäänkin foorumeilla tiukkaakin vääntöä, on kysymys klassikkoeväissä kuitenkin pienistä yksityiskohdista. Ketsuppia ei käytetä missään nimessä, mutta saako tomaattia olla missään muodossa?

Komponentteja ei tyyppihodareissa ole montaa. Coney Islandin hodari koostuu sämpylästä, lihaisasta nakista, jauheliha-chilikastikkeesta, kuutioidusta sipulista ja amerikkalaisesta keltaisesta sinapista. Kasattuna nimenomaan tässä järjestyksessä. Kastikkeesta löytyy tietysti monta ainoata alkuperäistä, oikeaa reseptiä, tässä yksi:


Coney Island hot dog kastike


  • 500 g naudan jauhelihaa
  • 1 sipuli hienonnettuna
  • 2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
  • 100 g tomaattipyrettä
  • 2 dl vettä
  • 1 rkl sokeria
  • 1 rkl keltaista sinappia (French's)
  • 2 tl chilijauhetta
  • 1 tl worcestershire kastiketta
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl kanelia
  • ½ tl jauhettua juustokuminaa
  • ½ tl jauhettua mustapippuria

Ruskista jauheliha lempeästi öljyssä. Hienonna joukkoon sipuli sekä valkosipuli ja sauhuttele muutama minuutti. Lisää vähitellen loput ainekset ja keittele 20 minuuttia.

Kokoa hodari:

Halkaise hodarisämpylä (jos haluat tehdä itse, ohje täältä). Höyrytä väliin frankfurteri tai braatwursti, lisää päälle anteliaasti kastiketta. Kuorruta kuutioidulla keltasipulilla ja viivalla tai kahdella keltaista sinappia.

18. marraskuuta 2013

Maissifritterit Ramseyn tapaan



Perijättäremme ilmoitti tänään, että lauantai-iltana nauttimistamme maissifrittereistä tuli hänen uusi ruokasuosikkinsa. Kylläpä tuli hyvä mieli! Viisivuotiasta ei ole ihan helppo mairitella kokeilemaan uusia juttuja. Kyse on pitkälti markkinoinnista. Mainostin ruokaa maissipannukakkuina, joka hieman hälvensi epäilyksen siementä ja kappas vaan - frittereitä menikin lopulta kaksi kokonaista! Alla olevasta ohjeesta tulee noin kahdeksan kakkusta. Lasten versiosta voi jättää chilin ja korianterin pois, jos ne eivät ole vielä tuttuja makuja. Tee jugurttidippi ensin, niin se ehtii viiletä jääkaapisssa.      

Maissifritterit

  • 100 g jauhoja
  • ½ tl leivinjauhetta
  • 4 rkl maitoa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 muna
  • 2 kevätsipulia
  • 1 chili
  • 2 rkl tuoretta korianteria
  • 1 tölkki maissia (240 g)
  • suolaa ja pippuria

Vatkaa vispilällä muna ja maito sekaisin. Lisää öljy ja jauhot, joihin olet sekoittanut leivinjauheen. Vatkaa kunnes taikina on sileää. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää seokseen hienonnetut kevätsipulit, chili ja korianteri sekä valutettu tölkkimaissi. Sekoita hyvin.  

Kuumenna oliiviöljyä pannulla. Lisää reilu ruokalusikallinen taikinaa per fritteri pannulle ja painele kekoja kevyesti. Paista pari minuuttia puoleltaan tai kunnes fritterit ovat kauniin ruskeita.

Jugurttidippi maissifrittereille

  • 2 dl maustamatonta jugurttia
  • ½ chili hienonnettuna
  • 3 rkl korianteria silputtuna
  • ½ limen mehu
  • suolaa 

Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja laita jääkaappiin odottamaan tarjoilua. Tarjoa kylmänä lämpimien frittereiden kanssa.

Biisisuositus: Foo Fighters - Walk


16. marraskuuta 2013

Arroz con Pöllö - eikun Pollo



Riisiä ja kanaa ei kuullosta kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta, kun mietinnässä on viikonloppuillan nautintohakuinen perheateria. Se, että ruokalaji on suosittu Kuubassa, lisää kuitenkin mielenkiintopisteitä melkoisesti. Tosin ruoan alkuperän voi sijoittaa kertojasta riippuen myös Espanjaan, Kolumbiaan, Venezuelaan tai vaikkapa Peruun. Laajasti Latinalaisessa Amerikassa käytetystä sapuskasta löytyy tietysti lukemattomia reseptiversioita, eikä sitä ainoata oikeata varmasti ole olemassakaan. Tämä versio niiaa vahvasti Espanjan suuntaan ainakin raakachorizon käytön vuoksi.

Ohjeessa aineita nostellaan edestakaisin pannulle ja pois, joten reikäkauha tai pihdit ja pari lautasta pannun vierellä on tarpeen. Ideana on irroitella ensin chorizosta ja kanasta makuja pannulle, myöhemmin taas riisi kypsyy tasaisemmin, kun kanat poistetaan väliaikaisesti pannulta. Tämä tekotapa on oma sovellus mutta voit tehdä asiat eri järjestyksessä, jos tämä tuntuu liian skitsolta. Yksinkertaisimmillaan aineet voi lisätä pannulle peräkkäin ja käyttää säästynyt aika johonkin hyödyllisempään.

Arroz con Pollo - Riisiä ja kanaa

  • 8 pientä broilerin koipipalaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl jauhettua juustokuminaa
  • kuivattua oreganoa
  • 3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
  • 3 rkl punaviinietikkaa

  • 4 raakachorizo-makkaraa
  • oliiviöljyä (ja voita)
  • 1 vihreä paprika
  • 1 iso sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 2 tomaattia
  • 3 dl olutta
  • 5 dl kanalientä
  • hyppysellinen sahramia tai ½ tl kurkumaa
  • ½ tl paprikajauhetta
  • 3 dl Arborio- tai espanjalaista lyhytjyväistä riisiä
  • tuoretta korianteria

Marinoi ensin kanat. Poista kanoista nahka ja hienonna valkosipulit. Sekoita juustokumina, suola, oregano ja viinietikka. Pyörittele aineet kulhossa broilerinkoipien kanssa, pistä päälle kelmua ja anna marinoitua jääkaapissa ainakin tunti.

Laita iso kannellinen kasari tai paistinpannu liedelle. Paloittele chorizo-makkara ja paista sitä pannulla oliiviöljyssä kovalla keskilämmöllä, kunnes siitä irtoaa rasvaa ja makuja pannulle. Poimi chorizot reikäkauhalla sivuun.

Lisää pannulle marinoidut broilerin koivet ja ruskista niitä jokapuolelta tovi. Poimi myös koivet reikäkauhalla syrjään.

Tee seuraavaksi sofrito. Hienonna sipuli, valkosipulit ja paprika. lisää pannulle rasvaa tarvittaessa ja kypsennä sofritoa keskilämmöllä kuultavan pehmeäksi. Paloittele tomaatit ja lisää nekin pannulle. Paistele pari minuuttia ja  lisää sitten sahrami, paprikajauhe, olut sekä kanaliemi. Nosta koivet takaisin pannuun ja keittele niitä kannen alla 20 minuuttia.

Nosta jälleen kanat pois pannulta ja lisää tilalle riisi. Anna riisin imeä aromeja kymmenisen minuuttia ja lisää taas koivet riisin päälle. Tarkista suola. Jos neste alkaa haihtua liikaa, lisää kanalientä. Jos taas ruoka näyttää liian vetiseltä, nosta kansi pois ja lisää lämpöä. 

Kun riisi alkaa olla pehmeää nosta pannu liedeltä. Anna levätä hetki ja revi päälle reippaasti tuoretta korianteria. Nauti hyvän oluen kyytipoikana.

Biisisuositus: Buena Vista Social Club - Candela



13. marraskuuta 2013

Helppo misu lasissa



Kiireen keskelläkin voi herkutella laadukkaasti. Ja mikä meitä mukavuudenhaluisia kissoja ilahduttaa; maistuvuutta on mahdollista luoda myös ilman suurempaa uurastusta. Itse tehty voittaa kuitenkin aina einestiskistä löytyvän pläjäyksen.   

Helppo misu

  • 250 g mascarponea
  • 2,5 dl kuohukermaa
  • 4 rkl tomusokeria
  • ½ espressokupillinen jäähdytettyä espressoa¨(tai vahvaa kahvia)
  • savoiardikeksejä
  • pinnalle: oikeaa kaakaojauhetta

Keitä ensin kahvi, jotta se ehtii kunnolla jäähtyä. Vaahdota kuohukerma ja lisää joukkoon mascarpone. Mausta tomusokerilla. Lisää jäähtynyt kahvi vaahdon joukkoon ja sekoita hyvin. Lusikoi seosta laseihin ja nosta jääkaappiin. Juuri ennen tarjoilua laita kuhunkin lasiin yksi savoiardikeksi ja siivilöi pinnalle aitoa kaakaojauhetta. Tämän helpompaa misua ei olekaan! 

12. marraskuuta 2013

Osso bucoa sitruunaisen couscousin kera



Isänpäivän aterialla nautittiin alkuruokana kampasimpukoita ja pääruokana osso bucoa. Juhlakalun mielestä ateria oli massiivisen onnistunut. Hyvä niin, nyt voin taas luovuttaa tulevat kyökkivuorot tänä päivänä levänneelle arjen sankarillemme. 

Osso buco

  • 3 naudan tai vasikan potkaa, joissa on luu tallella
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • suolaa
  • mustapippuria
  • voita
  • oliiviöljyä
  • sipuli
  • 400 g kuorittuja tomaatteja
  • desi punaviiniä
  • 2 ½ dl lihalientä

Gremolata

  • yhden luomusitruunan raastettu kuori
  • iso nippu persiljaa
  • 2 valkosipulin kynttä

Kierittele potkaviipaleet vehnäjauhoissa, joihin on sekoitettu suolaa. Kuumenna voi ja öljy padassa. Ruskista potkaviipaleet kunnolla molemmin puolin ja mausta suolalla ja pippurilla. Nosta viipaleet padasta ja ruskista pannulla olevassa rasvassa silputtu sipuli. Lisää joukkoon kuoritut tomaatit ja pilko niitä padassa pienemmiksi. Hauduta kasaan viisi minuuttia. Lisää viini ja kiehauta. Kaada lihaliemi ja anna kiehua reippaasti jonkin aikaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Nosta potkaviipaleet kastikkeeseen ja vähennä lämpöä. Anna hautua kannen alla 1 ½ tuntia. 

Gremolataa varten pese sitruunan kuori ja raasta se. Yhdistä leikkuulaudalla kuoriraaste, pieneksi hienonnetut valkosipulinkynnet ja persilja.  Laita tarjoiluastiaan ja ripottele pöydässä lihan päälle. 

Osso bucon lisukkeena maistuu sitruunainen couscous, jonka ohje löytyy kirjasta Kevyesti Gordon Ramseyn tapaan. Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluu vielä herneitä, mutta tästä versiosta jätin ne pois.

Sitruuna couscous

  • 250 g couscousta
  • 1 luomusitruunan raastettu kuori
  • silputtua rosmariinia
  • suolaa ja pippuria
  • 3 dl kiehuvaa kanalientä
  • ½ sitruunan mehu
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • kourallinen silputtua lehtipersiljaa

Sekoita isossa kulhossa couscous, sitruunan kuoriraaste ja rosmariini. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada kiehuva kanaliemi päälle ja anna turvota tuorekelmulla peitettynä viisi minuuttia. Sekoita pienessä kipossa sitruunan mehu ja oliiviöljy, mausta suolalla ja pippurilla. Kun couscous on imenyt itseensä kaiken nesteen, kääntele sitä haarukalla niin, että jyväset irtoavat toisistaan. Lisää kastike ja silputtu persilja. Kääntele ainekset sekaisin.



Viinisuositus: Lo Zoccolaio, Dolcetto d'Alba 2012

Biisisuositus: Mikä tahansa Rushin biisi

11. marraskuuta 2013

Kampasimpukoita chilikastikkeella ryyditettynä



Ensi alkuun voisi kuvitella, että hentoa kampasimpukan makua ei kannata lähteä tappamaan voimakkaalla chilikastikkeella. Älä kuvittele; maut ovat täysin kohdallaan tässä yllättävän hyvässä yhdistelmässä. 

Kampasimpukoita ja chilikastiketta

  • kampasimpukoiden lihaa
  • oliiviöljyä
  • voita
  • suolaa ja pippuria
  • crème fraichea

Chilikastike

  • 3 valkosipulin kynttä
  • 4 mietoa punaista chiliä (siemenet poistettuna)
  • 3 cm pala tuoretta inkivääriä
  • 2 limen kuori raastettuna
  • 2 sitruunaruohoa
  • ½ korianterin lehdet
  • ½ dl sokeria
  • ½ dl viinietikkaa
  • 1 rkl kalakastiketta

Kastike kannattaa tehdä jo hyvissä ajoin eli aloitetaan siitä. Laita valkosipulin kynnet, chilit, kuorittu inkivääri, limen kuori, sitruunaruoho sekä korianteri kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella. 

Sulata sokeri kattilassa pienessä vesitilkassa. Kun sokeri on sulanut, nosta levyn tehoa ja anna kiehua sekoittamatta muutamia minuutteja. Tarkkaile sokeria herkeämättä, että se ei pääse palamaan (nimim. ensimmäinen sokeri kärvähti). Kun sokeri alkaa tummumaan, ota kattila levyltä ja sekoita joukkoon chilitahna. Kiehauta ja lisää viinietikka sekä kalakastike. Anna kiehua noin minuutti ja jäähdytä. 

Kuivaa sulatetut kampasimpukat talouspaperilla, pyöräytä ne oliiviöljyssä, mausta suolalla ja pippurilla. Paista runsaassa voissa kovalla lämmöllä pari minuuttia kummaltakin puolelta. Valele kampasimpukoita pannulla olevalla voilla paistamisen loppuvaiheessa. Asettele lautaselle muutama kampasimpukka, chilikastiketta sekä crème fraichea. Valmistaudu makujen hallittuun kakofoniaan. Et tule pettymään.

Juomasuositus: pirteähappoinen australialainen riesling

Resepti on kirjasta Mestarien vieraana (Fincenberg, Karmavuo, Lihtonen).


  

10. marraskuuta 2013

Isin aamu - sitruunakakkua hennolla otteella










Meidän iskälle tämä aamu merkitsee sitä, että kerrankin saa olla viimeinen, joka nousee ylös. Isi on aamiaisensa ansainnut. Pidämme sinusta, siinä kaikki.

Sitruunakakku


  • 400 g vehnäjauhoja
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • 225 g huoneenlämpöistä voita
  • 225 g sokeria
  • 4 suurta kananmunaa vatkattuna
  • 250 ml huoneenlämpöistä ranskankermaa
  • kahden sitruunan raastettu kuori
  • yhden sitruunan mehu

Kuorrutus

  • 300g huoneenlämpäistä vähäsuolaista voita
  • 500 g tomusokeria
  • 4 rkl lemon curdia
  • erilaisia karkkeja

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Siivilöi jauhot ja leivinjauhe yhteen kulhoon. Vaahdota kananmunat toisessa kulhossa kevyeksi vaahdoksi. Vaahdota myös huoneenlämpöinen voi ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Lisää voi-sokerivaahdon sekaan vaahdotetut kananmunat pienissä erissä ja vatkaa välillä voimakkaasti. 

Säädä vatkain pienimmälle nopeudelle ja sekoita vuorotellen jauhoja ja ranskankermaa pieninä annoksina. Lisää lopuksi sitruunankuori ja -mehu ja sekoita taikina tasaiseksi. 

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun ja voideltuun vuokaan (24 cm). Paista uunin keskitasolla noin 40 minuuttia. Kokeile tikulla kakun kypsyyttä. Anna jäähtyä vuoassa hetken aikaa ennen kumoamista ritilälle. Käännä kakku oikein päin ja anna sen jäähtyä kunnolla.   

Vaahdota kuorrutusta varten voi ja sokeri. Lisää joukkoon sitruunatahna ja sekoita hyvin. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahtia. Laita alimmainen kakkupohja tarjoiluvadille ja levitä kuumaan veteen kastetulla palettiveitsellä kuorrutusta sen päälle. Aseta toinen kakkulevy paikoilleen ja levitä loput kuorrutuksesta kakun päälle ja reunoille. Tasoita pinta palettiveitsen avulla. Koristele karkeilla. 


Ohje pohjautuu reseptiin kirjasta Satumaiset synttärikakut (Annie Rigg).




Biisisuositus: Dave Lindholm - Pieni ja hento ote

8. marraskuuta 2013

Punasipulilla viritetty focaccia



Kuten aikaisemmista ruokajutuistamme voi päätellä, italialainen ruokakulttuuri on lähellä napojamme. Se sytytti alunperin intohimomme ruokaan. Vuosien varrella on tullut muitakin roihahduksia ja hairahduksia, mutta cucina italia on ja pysyy.

Seuraavaksi tuleekin jutun mutta; italialaisten leipä. Varmasti eriäviä mielipiteitä löytyy, mutta minua saapasmaan leipä ei vaan ole onnistunut hurmaamaan. Kyllähän ciapatta maistuu reilun oliiviöljyn kera tai bruschettojen alustana, mutta eikös se itsessään ole vähän mautonta (mi scusi italiani). Focacciaa on maisteltu Italian auringon alla sekä kotiuunissa tehtynä. Sitä on leivottu muhkeana ja litteänä versiona, maustettu joko pelkällä suolalla ja oliiviöljyllä tai heitetty päälle rosmariinia tai erilaisia täytteitä. Ei hurmiota. No, jos tämä focaccia nyt ei aivan vienyt jalkoja alta, niin ainakin se toi päivänpaisteen muutoin pilviseen päivään.    

Focaccia   


  • 2,5 dl vettä
  • 25 g tuorehiivaa
  • noin 7 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • ½ dl oliiviöljyä
  • sormisuolaa
  • aurinkokuivattuja tomaatteja
  • oliiveja kivet poistettuna
  • marinoitua punasipulia

Marinoitu punasipuli
  • 1 punasipuli
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 4 rkl punaviinietikkaa
  • 1 rkl hunajaa
  • suolaa ja pippuria

Laita ensin punasipulit marinoitumaan. Viipaloi punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Sekoita haarukalla oliiviöljystä ja etikasta kastike. Mausta se hunajalla, suolalla ja pippurilla. Anna punasipulin marinoitua kastikkeessa kunnes focaccia on valmis. 

Liuota hiiva reilusti kädenlämpöiseen veteen. Mausta suolalla ja sokerilla. Lisää jauhot vähän kerrallaan samalla alustaen. Lisää loppuvaiheessa puolet oliiviöljystä. Kun taikina juuri ja juuri irtoaa käsistä, vaivaa sitä vielä jauhotetulla alustalla hetki, kunnes taikinasta muodostuu sileä pallo. Jätä taikina lämpimään, vedottomaan paikkaan liinan alle kohoamaan puoleksi tunniksi.  

Laita pienen uunivuoan pohjalle oliiviöljyä ja sormisuolaa. Kumoa taikina vuokaan ja painele sitä oliiviöljyisin käsin kohti vuoan reunoja. Anna kohota liinan alla vielä puoli tuntia. Tee sormilla kuoppia taikinaan ja asettele niihin aurinkokuivattua tomaattia sekä oliiveja. Ripottele pinnalle sormisuolaa sekä lorauta loput oliiviöljystä. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia. Sivele valmiin focaccian pinnalle vielä oliiviöljyä ja ripottele pinnalle marinoidut punasipulit.  


7. marraskuuta 2013

Ihan pikkuisen pikantti bataattikeitto



Bataattikeitto on sosekeittojen aatelia, yleensä hyvin pehmeä ja kermainen hyvän mielen tuoja. Tässä versiossa on inkiväärin, limemehun ja ranskankerman tuoma hieman hapan perusmaku. Kun valmiin annoksen päälle vuolee vielä ohuita parmesaaniviipaleita, tapahtuu suussa yllättävä reaktio. Suolainen ja hieman makea parmesaani sulaa kielen päälle ja sivusta hyökkää happamempi kermainen keitto. Suussa tempoilevat samaan aikaan suolainen, makea, umami ja hapan. Kevyesti suolalla kuorrutettu focaccia komppaa makunautintoa loistavasti. 

Ihan pikkuisen pikantti bataattikeitto


  • voita ja oliiviöljyä
  • 5 dl kanalientä
  • 500 g bataattia
  • 1 varsisellerin varsi
  • 10 cm pala purjoa
  • 1 rkl raastettua inkivääriä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • puolikas punainen chili
  • 1 ½ dl creme fraichea
  • loraus limen mehua
  • suolaa
  • tarjoiluun parmesaanilastuja

Freesaa paloitellut bataatti ja varsiselleri paistinpannulla voi-öljyseoksessa. Pistä ne sivuun, lisää voita ja hauduta hienonnetut purjo, valkosipuli, inkivääri ja chili (poista siemenet). Lämmitä kanaliemi kattilassa kiehuvaksi, lisää kasvikset ja keitä hitaasti kannen alla pehmeiksi. Soseuta sauvasekoittimella ja sekoita keittoon ranskankerma. Lorauta hieman limen mehua joukkoon ja säädä balanssi suolan avulla. Vuole lautasille keiton päälle ohuita viipaleita parmesaanista ja tarjoa hyvän leivän kanssa.










Tehtiin tästä toinenkin, hieman perinteisempi versio perijätärtä varten. Happamat maut ovat hänellä vielä hieman hakusessa. 

Perijättären bataattikeitto

  • 1 bataatti
  • 1 porkkana
  • 2 perunaa
  • 3 dl kanalientä
  • 1 dl kermaa (15%)
  • suolaa
  • tarjoiluun krutonkeja ja raejuustoa

Keitä paloitellut kasvikset kanaliemessä pehmeiksi, soseuta ja lisää kerma. Tarjoile krutonkien ja raejuuston kanssa. Toimii varsinkin kylmien ulkoleikkien päätteeksi.

Biisisuositus: 22 pistepirkko - Onion soup (Hyvä keitto sekin)



5. marraskuuta 2013

Intialaiset lammaspyörykät



Ulkona on jo niin epämiellyttävän kylmä ilma, ettei sinne voi päästää koiraakaan (jos meillä olisi koira). Kissamme on sen verran viisas elukka, ettei tuonne räntäsateen sekaan edes yritä karata. Vaatii vain surkeasti naukuen lisää pöperöä kuppiinsa. Talven lähestyessä ruumis alkaa kaivata lisää jotain lämmittävää sisäänsä, ja mikäpä sen homman paremmin hoitaisi kuin mausteinen intialainen ruoka.

Tämä ohje on kirjasta Makunautintoja Intiasta (Naresh Mehra - Dag Hermelin - Bruno Ehrs).

Intialaiset lampaanlihapyörykät

  • 400 g lampaan jauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 2 cm pala inkivääriä
  • ½ tl garam masalaa
  • ½ tl jauhettua korianteria
  • 1 muna
  • 1 dl tuoretta korianteria
  • suolaa

Tomaattinen kastike
  • 2 dl paseerattua tomaattia
  • 1 sipuli
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 2 cm pala inkivääriä
  • 1 tl juustokuminan siemeniä
  • ½ tl kurkumaa
  • ½ tl chilijauhetta
  • 2 tl jauhettua korianteria
  • ½ tl garam masalaa
  • tarjoiluun tuoretta korianteria

Aloita kastikkeesta. Kuullota sipuli öljyssä pannulla ja lisää murskatut juustokuminan siemenet. Paistele pari minuuttia. Lisää sekaan hienonnetut valkosipuli ja inkivääri. Kypsennä hetki ja lisää chilijauhe ja kurkuma. Kaada joukkoon paseerattu tomaatti ja keittele ainakin varttitunnin ajan. Lisää vettä jos kastike sakenee liikaa. Lisää lopuksi garam masala ja korianterijauhe.

Kastikkeen kiehuessa tee pyörykät. Hienonna sipulit ja inkivääri. Sekoita kaikki pyöryköiden aineet keskenään ja muotoile taikinasta pienehköjä tiiviitä lihapullia. Paista kovahkolla lämmöllä varovasti ruskeiksi.

Tarjoa esimerkiksi basmati-riisin, intialaisen leivän ja raitan kanssa.




Viinisuositus: Casa Silva Carmenère Reserva

Biisisuositus: Kashmir - Mom in Love, Daddy in Space




4. marraskuuta 2013

Purit ja kikherneraita



Puri resepti on napattu ihanan autenttista intialaista ruokaa tarjoilevasta Garam Masala -blogista. Sieltä on löytynyt myös blogissamme aikaisemmin postattu ja hyväksi todettu Naan leivän ohje. Garam Masala ei pettänyt taaskaan! 

Puri

  • 3 dl täysjyvävehnäjauhoja
  • noin 1 dl kylmää vettä
  • suolaa
  • öljyä

Sekoita jauhojen joukkoon hivenen suolaa. Lisää vettä vähän kerrallaan samalla taikinaa vaivaten. Painele nyrkillä kunnes taikina on kimmoisaa ja sopivan jämäkkää. Voit lisätä hieman öljyä, jotta taikina on helpompi käsitellä. Muotoile taikinasta pötkö ja jaa se kahdeksaan osaan. Pyörittele taikinasta pallot ja litistä ne littanoiksi leipäsiksi. Levitä alustalle hieman öljyä ja kauli taikinasta ohuita, pyöreitä leipiä. Kääntele leipiä välillä ja kauli molemmin puolin.

Kuumenna syvässä pannussa tarpeeksi öljyä leipien uppopaistamista varten. Kokeile öljyn kuumuutta pienellä palasella taikinaa. Kun taikina ruskistuu nopeasti, se on valmista leipien paistoa varten. Paista leipiä noin 10 sekuntia, kunnes ne ovat vaaleanruskeita. Paina paistamisen aikana leipiä varovasti rasvan alle. Nosta valmiit leivät reikäkauhalla talouspaperin tai pyyhkeen päälle kuivumaan. Laita pyyhkeen sisällä ilmatiiviseen rasiaan odottamaan tarjoilua tai tarjoile heti.


Kikherneraita

  • 2 dl maustamatonta jogurttia
  • ½ tölkillistä kypsiä kikherneitä  
  • ½ tl jeeraa
  • ½ tl garam masala mausteseosta
  • tuoretta korianteria hienonnettuna
  • muutama ripaus chilijauhetta    

Muussaa kikherneet haarukalla karkeaksi, suutuntumaa saa jäädä. Jääkaapista löytyi tällä kertaa juoksevampaa jogurttia, joten sitä ei tarvinnut notkistaa. Jos käytät kiinteämpää jogurttia, voit vatkata siihen sekaan hivenen vettä. Sekoita kaikki aineet ja ripottele chilijauhetta pinnalle. Anna maustua kylmässä ennen tarjoilua. 


3. marraskuuta 2013

Makkarafrittata



Viikonlopun aamiainen venähtää usein brunssin puolelle, joten tukevat munaruoat ovat silloin paikallaan. Frittata on italialaistyyppinen versio munakkaasta. Se on paksumpi kuin tavallinen munalätty ja se viimeistellään uunissa. Tämän aamun versiotani ei nyt ihan italialaiseksi voi sanoa, mutta orastavan nälän se ainakin vei mennessään.

Makkarafrittata


  • 2 rkl voita
  • mausteista makkaraa, esim. bratwurstia
  • viiden sentin pala purjoa
  • puolikas sipuli
  • terttukirsikkatomaatteja
  • 5 munaa
  • 40 g parmesaania
  • (tilkka maitoa)
  • persiljaa viimeistelyyn

Laita uuni lämpiämään grillivastuksella. Pilko sipulit, makkarat ja tomaatit. Pistä voi uunin kestävälle paistinpannulle, kuullota sipuleita keskilämmöllä ja lisää makkarat. Kun makkarat ovat saaneet hiukan väriä, lisää tomaatit.

Riko munien rakenne kulhossa ja raasta parmesaani joukkoon. Voit lisätä tilkan maitoa ja ripauksen suolaa halutessasi. Kaada munaseos pannulle ja kypsennä kunnes pohja alkaa hyytyä. Raasta päälle vielä hieman parmesaania. Siirrä pannu uuniin grillivastuksen alle, ja kypsennä kunnes pinta hyytyy. Frittata ei saa missään nimessä olla kuivaa ja pintaa ei ole tarkoitus ruskistaa.

Revi lopuksi päälle tuoretta persiljaa.